Käsiala tuntui hänestä tutulta.
»Oi, hyvä Jumala!» huudahti hän, »olisikohan se Genevièven kirjoittama? Voi! Mutta ei, ei se olisi mahdollista, minä olen hullu. Se muistuttaa sitä varmasti; mutta mitä yhteistä saattaisi olla Genevièvellâ ja kuningattarella?»
Kääntyessään hän näki Marie Antoinetten katselevan häntä. Tisonin vaimo taas ahmi Mauricea silmillään odottaessaan kohtalonsa ratkaisua.
»Olet tehnyt hyvän työn», sanoi hän Tisonin vaimolle: »ja te, kansatar, kauniin työn», sanoi hän kuningattarelle.
»Siinä tapauksessa, hyvä herra», vastasi Marie Antoinette, »vaikuttakoon minun esimerkkini teidän ratkaisuunne; kun poltatte tuon paperin, teette laupeuden työn».
»Lasket leikkiä, Itävallatar», sanoi Agricola. »Polttaisimmeko paperin, jonka avulla kenties voimme siepata kiinni kokonaisen aristokraattipesyeen? Eipä sentään, se olisi totta tosiaan liian typerää.»
»Polttakaa se tosiaankin», sanoi Tisonin vaimo; »se voisi saattaa tyttöni epäluulonalaiseksi».
»Sen uskon hyvinkin, sinun tyttösi ja muut», sanoi Agricola ottaen Mauricen kädestä paperin, jonka tämä varmasti olisikin polttanut, jos olisi ollut ihan yksin.
Kymmenen minuutin kuluttua tuotiin paperi Kommuunin jäsenien virkahuoneeseen; se avattiin heti paikalla ja sitä selitettiin kaikilla tavoilla.
»Idässä valvoo ystävä [alkukielessä: à l'orient. — Suom.], sanoi eräs ääni. »Mitä helvettiä se saattaa merkitä?»