»Hyvä Jumala!» sanoi kuningatar, »kuinka tahtoisinkaan saada teidät uskomaan!»
»Tyttöni! Minä tahdon saada takaisin tyttöni», vastasi Tisonin vaimo polkien jalkaansa. »Anna paperi tänne, Antoinette, anna!»
»Tässä on, hyvä rouva.»
Ja kuningatar ojensi tuolle onnettomalle paperin, jonka tämä nosti riemuissaan ylös korkealle huutaen:
»Tulkaa, tulkaa, kansalaiset virkamiehet! Paperi on minulla; ottakaa se ja antakaa minulle tyttöni takaisin!»
»Uhraatte ystävämme, siskoni», sanoi madame Elisabeth.
»Ei, hyvä sisareni», vastasi kuningatar surullisena, »en uhraa muita kuin meidät itsemme. Paperi ei voi saattaa vaaraan ketään.»
Tisonin vaimon huudon kuullessaan tulivat Maurice ja hänen virkatoverinsa hänen luokseen; hän ojensi heille heti kirjelipun. He avasivat sen ja lukivat:
»Idässä valvoo vielä ystävä.»
Maurice oli tuskin luonut silmäyksen paperiin, kun hän vavahti.