Kun sanomme maltillinen, puhumme tietenkin suhteellisesti.
Mutta elokuun 10 päivänä oli ollut ulkomainen kaikunsa, ja liittojoukot olivat kiirehtineet marssimaan, ei Ludvig XVI:n persoonalliseksi avuksi, vaan kuninkuuden periaatteen, jonka perusteita oli horjutettu. Silloin olivat kajahtaneet Braunschweigin uhkaavat sanat ja niiden hirveällä toteutumana olivat Longwy ja Verdun joutuneet vihollisvoimien haltuun. Silloin antoi hirmuvalta vastaiskun; silloin oli Danton uneksinut syyskuun päivistä ja oli toteuttanut verisen unelmansa, joka näytti viholliselle koko Ranskan äärettömien joukkomurhien toimeenpanijana, valmiina taistelemaan uhatun olemassaolonsa puolesta epätoivon koko vimmalla. Syyskuu oli pelastanut Ranskan, mutta pelastaessaan tehnyt sen lainsuojattomaksi.
Kun Ranska oli pelastunut ja voimien käyttö tullut tarpeettomaksi, oli maltillinen puolue taas saanut uusia voimia. Silloin se oli tahtonut esittää syytöksiä näitten kamalien päivien johdosta. Oli lausuttu sanat murhaaja ja salamurhaaja. Olipa vielä lisätty kansakunnan sanavarastoon uusi sanakin, syyskuun miehet.
Danton oli omaksunut sen urheasti. Kuten Clovis hän oli hetkeksi taivuttanut päänsä verikasteessa, vain nostaakseen sen uudestaan korkeammalle ja uhkaavammin kuin ennen. Ilmestyi uusi tilaisuus jälleen tarttua entiseen hirmuvaltaan, oikeudenkäynti kuningasta vastaan. Väkivalta ja maltillisuus joutuivat, ei tosin vielä taisteluun henkilöistä, vaan taisteluun periaatteista. Keskinäisen voimanmittelyn koe-esineeksi tehtiin vangittu kuningas. Maltillisuus joutui häviölle, ja Ludvig XVI:n pää putosi mestauslavalla.
Kuten elokuun 10 päivä, oli tammikuun 21 päiväkin antanut liittoutuneille takaisin koko heidän tarmonsa. Niitä vastassa oli taas sama mies, mutta ei sama menestys. Dumouriez, jonka toimia haittasi kaikkien hallinnonhaarojen epäjärjestys estäen apuvoimien ja rahojen saapumisen perille, antaa julistuksen jakobiineja vastaan, syyttää heitä tästä epäjärjestyksestä, liittyy girondisteihin ja saattaa tällä ystävyydellään heidät turmioon.
Silloin nousee Vendée kapinaan, maakunnat uhkaavat, vastoinkäymiset saavat aikaan petoksia ja petokset vastoinkäymisiä. Jakobiinit syyttävät maltillisia ja tahtovat iskeä heidät kuoliaiksi maaliskuun 10 päivänä, toisin sanoen sinä iltana, jolloin kertomuksemme alkaa. Mutta heidän vastustajiensa liian suuri hätäily pelastaa heidät, ja mahdollisesti myös se sade, joka oli saanut Pétionin, tuon pariisilaisten luonteen tarkan tuntijan, lausumaan:
»Sataa, tänä yönä ei tapahdu mitään.»
Mutta tuon maaliskuun 10 päivän jälkeen oli kaikki ennustanut girondistien perikatoa: Marat oli asetettu syytteeseen ja vapautettu, Robespierre ja Danton olivat sopineet keskenään, ainakin siten kuin tiikeri ja jalopeura sopivat keskenään tappaakseen härän, jonka aikovat syödä; syyskuun mies Henriot oli nimitetty kansalliskaartin komentajaksi; kaikki ennusti sitä kauheata päivää, joka oli pyyhkäisevä hirmumyrskyssään sen viimeisen sulun, minkä vallankumous oli rakentanut terrorille.
Näitä olivat ne suuret tapahtumat, joihin Maurice kalkissa muissa olosuhteissa olisi ottanut toimekkaasti osaa, kuten hänen voimakas luonteensa ja kiihkoisänmaallisuutensa luonnonmukaisesti olisivat vaatineet. Mutta Mauricen onneksi tai onnettomuudeksi eivät Lorinin kehoitukset eivätkä kadun hirveät tapahtumat voineet karkoittaa hänen mielestään sitä ainoata ajatusta, joka sitä kiusasi, ja kun toukokuun 31 päivä tuli, makasi tuo kauhea Bastiljin ja Tuileriein valloittaja vuoteessaan, sen kuumeen riuduttamana, joka tappaa vahvimmatkin, mutta jonka karkoittamiseksi ei tarvita muuta kuin katse ja parantamiseksi muuta kuin sana.