Maurice kumarsi eikä vastannut mitään; se merkitsi lopullista hylkäämistä.
Dixmer lähti pois epätoivoissaan, kun ei voinut ylläpitää suhteita tähän mieheen, jonka muutamat asianhaarat tekivät hänelle ei ainoastaan hyödylliseksi, vaan melkeinpä välttämättömäksikin.
Aika riensi. Mauricea kiihoitti tuhat vastakkaista halua. Dixmer pyysi häntä palaamaan; saattaisihan Geneviève antaa hänelle anteeksi. Miksi hän siis olisi epätoivoinen? Lorin olisi hänen sijassaan varmasti muistellut monia mietelauseita, jotka oli poiminut mielikirjailijoiltaan. Mutta oli olemassa Genevièven kirje, tuo virallinen hyvästijättö, jonka hän oli vienyt mukanaan piirin huoneistoon ja jota hän piti sydämellään samoin kuin sitä pientä kirjelippua, jonka oli häneltä saanut pelastettuaan hänet herjaavien miesten käsistä; lopuksi oli vielä muuan seikka, joka merkitsi vielä enemmän, nuoren miehen itsepäinen mustasukkaisuus tuota inhottavaa Morandia kohtaan, joka oli hänen ja Genevièven välien rikkoutumisen ensimmäisenä aiheena.
Maurice pysyi siis kovana päätöksessään.
Mutta on sanottava, että hänestä tuntui niin tyhjältä, kun ei enää joka päivä tehnyt käyntiään vanhalle Saint-Jacques-kadulle; ja kun se aika tuli, jolloin hänen oli ollut tapana lähteä Saint-Victorin kaupunginosaan, joutui hän syvän alakuloisuuden valtaan ja tästä hetkestä alkaen toisti mielessään kaikki toivon ja kaipauksen vaiheet.
Jokainen aamu hän herätessään odotti löytävänsä kirjeen Dixmeriltä ja silloin myönsi, että vaikka hän olikin pysynyt lujana kiihkeistä suullisista pyynnöistä huolimatta, saisi kirje hänet nyt taipumaan; joka päivä hän ulos mennessään toivoi kohtaavansa Genevièven ja oli jo etukäteen kohtaamisen varalta löytänyt tuhansia keinoja puhutellakseen häntä. Ja joka ilta hän palasi kotiin toivoen näkevänsä siellä sen lähetin, joka eräänä aamuna, vaikka tietämättään, oli tuonut hänelle sen tuskan, josta oli tullut hänen ikuinen seuralaisensa.
Hyvin usein tämä voimakas luonne oli kuohuksissa muistaessaan kärsivänsä tällaista kidutusta ilman että saattoi siihen osalliseksi sen, joka oli kärsimyksen aikaansaanut: kaikkien surujensa ensimmäisen aiheen, Morandin. Silloin hän teki suunnitelmia mennäkseen riitelemään Morandin kanssa. Mutta Dixmerin liiketoveri oli niin hento, niin sävyisä, että hänen solvaamisensa tai ärsyttämisensä olisi sellaisen jättiläisen kuin Mauricen tekemänä ollut miehuutonta.
Lorin oli tosin käynyt koettamassa hälventää ystävänsä suruja, joista tämä itsepintaisesti oli vaiti, vaikka ei kuitenkaan kieltänyt niitten olemassaoloa. Hän oli tehnyt kaikkensa, sekä tietopuolisesti että käytännöllisesti, antaakseen isänmaalle jälleen tämän sydämen, jonka loinen rakkaus oli vajottanut tuskaan. Mutta vaikka tilanne oli vakava, vaikka se olisi riuhtaissut Mauricen, jos hän olisi ollut toisessa mielentilassa, aivan kokonaan politiikan pyörteisiin, ei se voinut palauttaa tälle nuorelle tasavaltalaiselle sitä ensimmäistä tarmoa, joka oli tehnyt hänestä heinäkuun 14 päivän ja elokuun 10 päivän sankarin.
Melkein kymmenen kuukauden ajan oli samanaikaisesti ollut käytännössä kaksi järjestelmää, jotka eivät tähän asti olleet tehneet muuta kuin pieniä hyökkäyksiä toistensa kimppuun, jotka vasta olivat vain hiukan kahakoineet keskenään taistelun alkusoitoksi; nyt ne valmistautuivat painiskeluun, ja oli selvää, että taistelu, joka kerran oli alkanut, tulisi toiselle kuolemaksi. Nämä kaksi järjestelmää, jotka olivat syntyneet vallankumouksen omasta kohdusta, olivat maltillisuus, jota edustivat girondistit, toisin sanoen Brissot, Pétion, Vergniaud, Valazé, Lanjuinais, Barbaroux y.m., ja hirmuvalta eli Vuori, jota edustivat Danton, Robespierre, Chénier, Fabre, Marat, Collot d'Herbois, Hébert y.m.
Elokuun 10 päivän jälkeen näytti vaikutusvalta, kuten toiminnan jälkeen aina, siirtyneen maltilliselle puolueelle. Oli muodostettu ministeriö vanhan ministeristön sirpaleisia ja uusista jäsenistä. Entiset ministerit Roland, Servien ja Clavières oli kutsuttu jälleen; uusia oli nimitelty Danton, Monge ja Le Brun. Lukuunottamatta yhtä, joka virkatoveriensa keskuudessa edusti toimivaa ainesta, kuuluivat kaikki muut ministerit maltilliseen puolueeseen.