»Kapteeni Dixmer», huusi Santerre, »sijoittukaa komppanianne kanssa puutarhaan».
»Tulkaa, Morand», sanoi kapteeni toverilleen jääkärille.
Rumpu pärisi ja komppania lähti nahkurimestarin johdolla sille määrätylle taholle.
Kiväärit pantiin kokoon, ja komppania hajaantui ryhmiin, jotka ryhtyivät kuljeskelemaan edestakaisin miten mieli teki.
Heidän kävelypaikkansa oli sama puutarha, jossa kuninkaallinen perhe oli Ludvig XVI:n eläessä käynyt jaloittelemassa. Tämä puutarha oli tyhjä, kuivettunut ja autio, siitä kun oli hävitetty tyystin kaikki kukat, puut ja vihanta nurmikin.
Noin viidenkolmatta askelen päässä siitä muurinosasta, joka oli Porte-Foin-kadulle päin, oli hökkeli, jonka sotilaista huolta pitävä kaupunginhallitus oli sallinut rakentaa Templessä vartiossa olevien kansalliskaartilaisten paremmaksi mukavuudeksi, ja nämä saivat sieltä ruokaa ja juomaa metelin aikana, jolloin oli kielletty lähtemästä kaupungille. Tämän pienen linnansisäisen ulkoravintolan pitäjän toimi oli ollut kovin haluttu; viimein oli oikeus annettu eräälle mainiolle isänmaanystävälle, erään elokuun 10 päivänä tapetun esikaupunkilaisen leskelle, nimeltä Plumeau.
Tämä pieni laudoista ja savesta tehty mökki sijaitsi keskellä entisiä kukkalavaa, jonka reunoista vielä oli näkyvissä kääpiöpuksipuista tehty pensasaita. Mökissä oli vain yksi huone, joka oli noin kaksitoista jalkaa kumpaankin suuntaan, ja sen alla oli kellari, jonne päästiin maahan karkeasti koverrettuja portaita myöten. Siellä Plumeaun leski säilytti juoma- ja ruokatavaransa, joita hän ja hänen kahden- tai viidentoistavuotias tyttönsä vuorotellen pitivät silmällä.
Heti kun kansalliskaartilaiset olivat saapuneet vartiopaikalleen, ryhtyivät siis toiset, kuten olemme jo kertoneet, käyskentelemään puutarhassa, toiset juttelemaan vartijoitten kanssa, muutamat katselemaan muuriin tehtyjä piirustuksia, joilla kaikilla oli isänmaallinen aihe, kuten hirtetty kuningas ja otsake: »Hra Véto ottamassa ilmakylpyä», tai giljotinilla teloitettu kuningas ja kirjoitus: »Hra Véto sylkemässä säkissä»; muutamat tekemään ehdotuksia rouva Plumeaulle sellaisten ruokalajien valmistuksesta, jotka heidän suurempi tai pienempi ruokahalunsa johdatti mieleen.
Näitten jälkimäisten joukossa olivat kapteeni ja jääkäri, joista jo on ollut puhe.
»Kas, kapteeni Dixmer», sanoi sotilaskojun emäntä, »minulla on kuuluisaa Saumurin viiniä, tulkaa».