»On, kansalainen», sanoi omistaja; »mutta olen suljettanut sen, sillä kun minulla oli vain yksi kotiapulainen, väsyi se miesparka liikaa, kun hänen täytyi valvoa kahta ovea. Mutta se ulko-ovi on sillä tavoin suljettu, ettei sen avaamiseen tarvita muuta kuin vajaan parin tunnin työ. Haluatteko nähdä sen, kansalaiset?»
»Kiitos, se on turhaa», vastasi Dixmer; »en pane sille ulko-ovelle mitään merkitystä».
Ja molemmat lähtivät pois saatuaan omistajan kolmannen kerran uudistamaan lupauksensa jättää huoneiston tyhjäksi kello kahdeksalta illalla.
Kello yhdeksän palasivat molemmat, ja heitä seurasi vähän matkan päässä viisi kuusi miestä, joihin ei kukaan kiinnittänyt huomiota siinä sekamelskassa, mikä Pariisissa vallitsi.
Ensiksi astuivat molemmat sisään: omistaja oli pitänyt sanansa, talo oli täysin tyhjä.
Ikkunaluukut suljettiin erittäin huolellisesti: iskettiin tuluksilla tulta ja sytytettiin kynttilät, jotka Morand oli tuonut taskussaan.
Nuo viisi kuusi miestä saapuivat toinen toisensa perästä. He olivat nahkurimestarin jokapäiväisiä seuralaisia, samoja salakuljettajia, jotka olivat eräänä iltana tahtoneet tappaa Mauricen ja joista sitten oli tullut hänen ystäviään.
Ovet suljettiin ja lähdettiin alas kellariin.
Tästä kellarista, jota päivällä oli niin halveksittu, oli illalla tullut talon tärkein osa.
Ensin suljettiin kaikki aukot, joitten kautta utelias katse olisi päässyt näkemään sisälle.