»Aha, tervetuloa», sanoi Santerre ojentaen nuorelle miehelle kätensä.
Maurice varoi hylkäämästä ojennettua kättä. Santerren ystävyys oli varmasti kaikkein kallisarvoisimpia tähän aikaan.
Nähdessään tämän miehen, joka oli johtanut tuota kuuluisaa rumpujen päristystä, Geneviève värisi ja Morand kalpeni.
»Kuka on sitten tuo kaunis kansatar», kysyi Santerre Mauricelta, »ja mitä hän aikoo tehdä täällä?»
»Hän on urhean kansalaisen Dixmerin vaimo; olet varmasti kuullut puhuttavan tuosta urheasta isänmaanystävästä, kansalainen kenraali?»
»Olen, olen», virkkoi Santerre, »hän on nahkatehtaan johtaja,
Victor-legionan jääkärien kapteeni».
»Juuri sama.»
»Hyvä, hyvä! Hän on totta tosiaankin soma. Entä tuo marakatti, joka tarjoo hänelle käsivartensa?»
»Hän on kansalainen Morand, hänen miehensä liikekumppani, Dixmerin komppanian jääkäri.»
Santerre astui Genevièven luokse.