»Vai niin, kansalainen kaupunginvirkamies», sanoi Tisonin vaimo tullessaan tervehtimään Mauricea, »tehän tuotte mukananne hienostoa katsomaan kyyhkysiämme? Minä ainoastaan olen tuomittu olemaan näkemättä Sophie-raukkaani.»
»He ovat ystäviäni», sanoi Maurice, »jotka eivät ole milloinkaan nähneet Capetin vaimoa».
»No niin, he voivat nähdä erinomaisesti lasioven lävitse.»
»Ihan varmaan», sanoi Morand.
»Kuitenkin», sanoi Geneviève, »me tulemme näyttämään julmilta uteliailta ihmisiltä, jotka ristikon takaa haluavat nauttia vangin kärsimyksistä».
»No niin, miksi ette ole vienyt heitä, noita ystäviänne, torninkäytävään, sillä Capetin vaimo kävelee siellä tänään kälyineen ja tyttärineen; hänellehän he ovat jättäneet tyttären, mutta minulta, joka en ole syyllinen, ovat ottaneet tytön. Voi niitä aristokraatteja! Aina heitä suositaan, tehdään sitten mitä hyvänsä, kansalainen Maurice.»
»Mutta hehän ovat ottaneet häneltä pojan pois», vastasi tämä.
»Voi, kunhan minulla olisikin poika», mutisi vanginvartijatar; »luulisin silloin surevani tyttöäni vähemmän».
Geneviève oli tällä välin vaihtanut muutamia silmäyksiä Morandin kanssa.
»Hyvä ystävä», sanoi nuori nainen Mauricelle, »kansatar on oikeassa. Jos jollakin tavoin tahtoisitte toimittaa minut paikalle, jonka ohitse Marie Antoinette kävelee, olisi se minusta vähemmän vastenmielisiä kuin katseleminen täältä. Minusta tuntuu, että tämä tapa katsella ihmisiä on nöyryyttävää sekä meille että heille.»