»Hyvä Geneviève», sanoi Maurice, »te sitten olette aina yhtä hienotunteinen».
»Jumaliste, hyvä kansatar», huudahti toinen Mauricen virkatovereista, joka eteisessä söi leipää ja makkaraa suurukseksi, »jos te olisitte vankina ja Capetin vaimo olisi utelias näkemään teitä, ei hän välittäisi niin paljon muodollisuuksista oikkunsa tyydyttämiseksi, se riiviö».
Geneviève käänsi nopeammin kuin salama katseensa Morandiin nähdäkseen minkä vaikutuksen nämä parjaukset häneen tekivät. Morand todella vavahti; omituinen, niin sanoaksemme fosforihohtoinen valo välähti hänen silmäluomiensa alta, hänen kätensä puristautuivat hetkeksi nyrkkiin; mutta kaikki nämä merkit olivat niin nopeat, että ne jäivät muilta huomaamatta.
»Mikä on tuon virkamiehen nimi?» kysyi Geneviève Mauricelta.
»Kansalainen Mercevault», vastasi nuori mies.
Sitten hän lisäsi kuin pyytääkseen tämän raakuutta anteeksi:
»Kivenhakkaaja.»
Mercevault kuuli sen ja loi Mauriceen syrjäsilmäyksen.
»Joudu, joudu», sanoi Tisonin vaimo, »syö makkarasi loppuun ja juo puolikkaasi tyhjäksi, jotta voin korjata pois pöydästä».
»Se ei ole Itävallattaren vika, että syön vielä tällä hetkellä», murisi kaupunginvirkamies; »jos hän vain olisi voinut surmauttaa minut elokuun 10 päivänä, olisi hän varmasti tehnyt sen; ja sinä päivänä kun hän aivastaa säkissä, olen minä ensimmäisessä rivissä vankkana paikallani».