»Minä alan todella luulla, etteivät he pääse karkaamaan», sanoi
Geneviève.
»Ja minä toivon sitä», sanoi Maurice.
Näin sanoen hän kumartui katsomaan portaitten kaiteen yli.
»Huomio, vangit ovat tulossa», sanoi hän.
»Mainitkaa heidän nimensä», sanoi Geneviève, »sillä en tunne heitä».
»Molemmat ensimmäiset ovat Capetin sisar ja tytär. Viimeinen, jonka edellä käy pieni koira, on Marie Antoinette.»
Geneviève astui askelen eteenpäin. Morand teki päinvastoin: sen sijaan että olisi katsellut hän puristautui seinää vasten. Hänen huulensa olivat verettömät ja kelmeämmät kuin tornin seinäkivet.
Geneviève näytti valkoisessa puvussaan puhtaine kauniille silmineen enkeliltä, joka odotti vankeja valaistukseen heidän kulkemaansa tuskien tietä ja valaakseen hiukan iloa heidän sydämiinsä ohimennessään.
Madame Elisabeth ja madame Royale astelivat ohi luotuaan hämmästyneen silmäyksen vieraisiin; varmaankin sai edellinen käsityksen, että nämä olivat ystäviä, joista merkkikielellä oli heille ilmoitettu, sillä hän kääntyi äkkiä madame Royalen puoleen, puristaen hänen kättänsä ja pudotti nenäliinansa, kuin antaakseen merkin kuningattarelle.
»Katsokaa, sisareni», sanoi hän, »minulta putosi nenäliina», ja jatkoi sitten kävelyhän nuoren prinsessan kanssa.