Maurice ei kiinnittänyt mitään huomiota tämän kurjan miehen läsnäoloon, jota hän muutenkin vaistomaisesti koetti välttää joka kerta kun tapasi hänet tiellään, kuten paetaan myrkyllistä ja iljettävää käärmeitä.
»Vai niin!» sanoi Simon Tisonin vaimolle, joka kuivasi silmiään esiliinaansa, »sinä haluat siis ehdottomasti joutua giljotiinille, kansatar?»
»Minäkö?» sanoi Tisonin vaimo: »ja miksi niin?»
»Kuinka! Sinä otat vastaan rahaa kaupunginvirkamiehiltä, jotta päästäisit aristokraatteja Itävallattaren luo!»
»Minäkö?» sanoi Tisonin vaimo. »Ole vaiti, sinä olet hullu.»
»Se merkitään kyllä pöytäkirjaan», sanoi Simon innoissaan.
»Vielä mitä, nehän olivat virkamies Mauricen tuttavia, ja hän on parhaita isänmaanystäviä maailmassa.»
»Vehkeilijöitä he ovat, sanon niinä: sitäpaitsi saa Kommuuni kyllä tiedon asiasta, ja se tuomitsee.»
»Sinä siis menet ilmiantamaan minut, poliisin vakoilija?»
»Aivan oikein, ellet itse ilmianna itseäsi.»