»Tarkoitat, että täällä tuoksuu neilikalle.»
»Neilikalle! Miksi neilikalle?»
»Koska kansattarella oli neilikkavihko, joka tuoksui.»
»Millä kansattarella?»
»Joka katseli kuningatarta, kun hän meni ohitse.»
»Näet hyvin, että sinä sanot: kuningatar, Tisonin vaimo; aristokraattien tiheät vierailut saattavat sinut turmioon. Mitä tämä on, minkähän päälle minä astuin?» jatkoi Simon kumartuen.
»Kas niin», sanoi Tisonin vaimo, »kukkahan se on, neilikka; se on varmaankin pudonnut kansatar Dixmerin käsistä Marie Antoinetten ottaessa yhden kukan hänen kukkavihostaan».
»Capetin vaimo otti siis yhden kukan kansatar Dixmerin kukkavihosta?» sanoi Simon.
»Otti, ja minä itse annoin sen hänelle, kuuletko?» sanoi uhkaavalla äänellä Maurice, joka muutaman hetken oli kuunnellut tätä keskustelua ja tullut sen johdosta kärsimättömäksi.
»Se on hyvä, se on hyvä, näkee, mitä näkee, ja tietää, mitä sanotaan», murisi Simon, joka yllä piteli kädessään ison jalkansa rusentaman neilikkaa.