ÄITI JA TYTÄR
Olemme jo maininneet, että sanoma tästä tapahtumasta oli muutamassa tunnissa levinnyt yli koko Pariisin. Tähän aikaan ei hallitus tosiaankaan ollut vaitelias, minkä hyvin saattaakin ymmärtää, kun sen politiikka syntyi ja kehittyi kadulla.
Kauheana ja uhkaavana ehti huhu myöskin vanhalle Saint-Jacques-kadulle ja kahden tunnin kuluttua saatiin sielläkin kuulla Mauricen pidättämisestä.
Simonin toimeliaisuuden kautta levisivät salaliiton yksityisseikat heti ulkopuolelle Templeä; kuitenkin kun jokainen koristeli juttua, saapui totuus hiukan muunnetussa muodossa nahkurimestarin korviin; puheena oli, niin väitettiin, myrkytetty kukka, joka oli salavihkaa tuotu kuningattarelle ja jonka avulla Itävallattaren piti nukuttaa vartijansa uneen päästäkseen karkaamaan Templestä; sitäpaitsi oli näihin huhuihin liittynyt epäilyksiä sen pataljoonan luotettavuutta vastaan, jonka Santerre edellisenä iltana oli laskenut kotiin: siten voitiin jo mainita useita uhreja, jotka tulisivat olemaan rahvaan vihan esineinä.
Mutta vanhan Saint-Jacques-kadun asukkkailla ei ollut mitään syytä erehtyä tapauksen luonteesta; Morand ja Dixmer lähtivät kumpikin erikseen heti ulos, jättäen Genevièven hurjan epätoivon valtaan.
Jos Mauricelle kävisi onnettomasti, olisi Geneviève todella syynä siihen. Hänhän se oli taluttanut tätä sokeata nuorta miestä kädestä aina siihen vankikoppiin saakka, johon hänet nyt oli teljetty ja josta hän kaiken todennäköisyyden mukaan ei tulisi pääsemään muuten kuin astellakseen mestauslavalle.
Mutta missään tapauksessa ei Maurice joutuisi päällänsä maksamaan uhrautumistaan Genevièven oikun vuoksi. Jos Maurice tuomittaisiin, menisi Geneviève itse vallankumousoikeuteen syyttämään itseänsä ja tunnustaisi kaikki. Hän ottaisi tietysti oman syynsä niskoillensa ja oman henkensä kaupalla pelastaisi Mauricen.
Sen sijaan että Geneviève olisi vapissut tätä ajatusta kuolla Mauricen puolesta, hän päinvastoin tunsi siitä katkeraa onnea.
Hän rakasti nuorta miestä, hän rakasti enemmän kuin oli sopivaa naiselle, joka ei kuulunut itsellensä. Se oli hänelle keino antaa sielunsa takaisin Jumalalle puhtaana ja tahrattomana, kuten sen oli saanutkin hänen kädestään.
Lähtiessään talosta erkanivat Morand ja Dixmer eri suunnille. Dixmer lähti Corderie-kadulle päin, Morand juoksi Nonandières-kadulle. Tullessaan Marien sillan päähän huomasi jälkimäinen sellaisen joukon toimettomia ja uteliaita ihmisiä, jotka seisoskelevat Pariisissa huomiota herättäneen tapahtuman paikalla, joko sen aikana tai sen jälkeen, kuten korpit pysyttelevät taistelukentällä.