Nähdessään tämän Morand pysähtyi äkkiä; jalat eivät kannattaneet, hänen täytyi nojautua sillan kaiteeseen.
Muutaman sekunnin kuluttua hän viimein sai takaisin sen erinomaisen itsehillinnän, joka hänellä oli vaikeissa tilanteissa, sekaantui väkijoukkoon, kyseli ja sai kuulla, että kymmenen minuuttia sitten oli Nonandières-katu 24:stä otettu kiinni nuori nainen, joka varmasti oli syypää hänen syyksensä pantuun rikokseen, koska hänet oli yllätetty matkavalmistushommissa.
Morand tiedusteli, missä kerhossa tyttöparkaa tultaisiin kuulustelemaan. Hän kuuli, että hänet oli viety emäpiirin huoneistoon, ja lähti sinne heti.
Kerho oli tupaten täynnä kansaa. Kuitenkin onnistui Morandin kyynärpäiden ja nyrkiniskujen avulla tunkeutua eräälle parvekkeelle. Ensimmäinen, minkä hän näki, oli Mauricen roteva vartalo, jalo ulkomuoto, halveksiva ilme; hän seisoi syytettyjen penkin edessä musertaen katseellaan Simonin, joka saarnasi laajalti.
»Niin, kansalaiset», huusi Simon, »niin kansatar Tison syyttää kansalaista Lindeytä ja kansalaista Lorinia. Kansalainen Lindey puhuu kukkastytöstä, jonka niskoille hän tahtoo lykätä rikoksensa; mutta ilmoitan teille jo etukäteen, ettei tätä kukkastyttöä löydetä; salahankkeen on toimeenpannut aristokraattiseura, joka lykkää syyn toistensa niskoille, pelkureita kun ovat. Olettehan nähneet, että kansalainen Lorin oli pötkinyt pakoon, kun hänen asunnolleen tultiin. No niin, häntä ei kyllä tavata, yhtä vähän kuin kukkastyttöäkään.»
»Siinä sinä valehtelet, Simon», sanoi raivostunut ääni: »kyllä hänet tavataan, sillä tässä hän on».
Ja Lorin tunkeutui saliin.
»Tie auki minulle!» huusi hän työntäen katselijoita syrjään; »tie auki!»
Hän asettui Mauricen viereen.
Tämä Lorinin saapuminen, joka tapahtui aivan luontevasti, ilman teennäisyyttä, ilman mahtipontisuutta, mutta hänen luonteeseensa erottamattomasti kuuluvan suorasti ja pontevasti, aikaansai mitä suurimman vaikutuksen parvekkeilla, joilla yleisö ryhtyi taputtamaan käsiään ja huutamaan lujaa!