XXV
Kirjelippu
Juuri kertomaimme tapahtumien jatkoksi liittyi vielä eräs näytös ikäänkuin täydennyksenä siihen draamaan, jonka synkät vaiheet alkoivat kehittyä.
Tisonin vaimo makasi tapahtuman ruhjomana, niiden hylkäämänä, jotka olivat häntä saattaneet, sillä rikoksessa, vaikka sitä ei tehtäisi tahallaankaan, on aina jotakin vastenmielistä, ja äiti, joka tappaa oman lapsensa, vaikkapa se tapahtuisikin liiallisessa isänmaallisessa innostuksessa, tekee hyvin suuren rikoksen; Tisonin vaimo, maattuaan jonkin ajan täysin liikkumattomana, kohotti päätänsä, katseli ympärillensä harhaillen ja nähdessään olevansa yksin parkaisi ja syöksyi ovelle.
Ovella seisoskeli vielä muutamia uteliaita, jotka olivat kärkkäämpiä kuin toiset; he vetäytyivät hänet nähdessään heti syrjään, osoittivat häntä sormellansa ja sanoivat toisilleen:
»Näetkö tuon naisen? Hän on se, joka antoi ilmi oman tyttärensä.»
Tisonin vaimo päästi epätoivon huudon ja lähti juoksemaan Templeen päin.
Mutta hänen ehdittyhän kolmanneksen Michel-le-Comte-katua, asettui hänen eteensä muuan mies, joka tukki häneltä tien ja sanoi peittäen kasvot vaippaansa:
»Sinä olet kai tyytyväinen; olet tappanut oman lapsesi.»
»Tappanut lapseni, tappanut lapseni?» huusi onneton äiti.