»Vaippaan kääriytynyt mies.»
»Rakas sisareni», sanoi madame Elisabeth, »puhukaa hänelle muutamia
lohdutuksen sanoja».
»Kyllä, vallan kernaasti», sanoi kuningatar. »Luulen tosiaankin, että
se on paras keino.»
Sitten hän sanoi kääntyen hullun puoleen:
»Hyvä vaimo, mitä te haluatte? Sanokaa.»
»Haluan, että annatte minulle anteeksi kaiken sen kärsimyksen, jonka olen teille aikaansaanut loukkaamalla teitä puheillani, ilmiantamalla teidät, ja että te nähdessänne vaippaan kääriytyneen miehen käskette hänen pelastaa tyttäreni, sillä hän tekee kaikki, mitä ikinä haluatte.»
»En ymmärrä teidän puhettanne vaippaan kääriytyneestä miehestä», vastasi kuningatar; »mutta ellei omantuntonne rauhoittamiseksi ole kysymys muusta kuin niiden loukkausten anteeksiantamisesta, joita luulette tehneenne, voi, sydämen pohjasta, vaimo-parka! Annan teille vilpittömästi anteeksi; jospa nekin, joita minä olen loukannut, voisivat antaa minulle samalla tavoin!»
»Voi!» huudahti Tisonin vaimo kuvaamattomalla ilon äänellä, »hän siis pelastaa tyttöni, koska te olette antanut minulle anteeksi! Kätenne, madame, kätenne!»
Hämmästynyt kuningatar ojensi kätensä käsittämättä mitään, ja Tisonin vaimo tarttui siihen kiihkeästi painaen siihen huulensa.
Samassa kuului kaupustelijan käheä ääni Templen kadulla.