»Eteenpäin, eteenpäin!» huusivat kansalliskaartilaiset syöksyen
upseerinsa jäljessä.
»Vai niin, Plumeaun vaimo», sanoi Tison, »sinä vuokraat kellarisi
aristokraateille!»
Seinä oli puhkaistu. Lukuisat jäljet olivat painuneet sen kosteaan pohjaan, ja kolme jalkaa leveä sekä viisi jalkaa korkea käytävä, jollaista juoksuhaudoissa käytetään, johti Corderie-kadun suunnalle.
Upseeri rohkeni astua tähän aukkoon, päättänyt kun oli seurata aristokraatteja aina maan uumeniin saakka; mutta tuskin hän oli astunut kolmea, neljää askelta, ennenkuin hänet pysähdytti rautaristikko.
»Seis», sanoi hän takaapäin työntäville, »ei päästä pitemmälle, täällä on este».
»No niin», sanoivat kaupungin virkamiehet, jotka suljettuaan vangit
sisään juoksivat paikalle kuullakseen uutisia, »mikä täällä on?
Sanokaa!»
»Pentele!» sanoi upseeri tullen taas esille, »täällä on salaliitto; aristokraatit tahtoivat ryöstää kuningattaren hänen kävelynsä aikana, ja luultavaa on, että hän on heidän kanssansa yhdessä juonessa».
»Helvetti!» huusi kaupunginvirkamies. »Juoskoon joku hakemaan
kansalaista Santerrea ja ilmoittamaan Kommuunille.»
»Sotamiehet», sanoi upseeri, »jääkää tähän kellariin ja tappakaa
jokainen, joka sieltä ilmestyy».
Annettuaan tämän määräyksen lähti upseeri tekemään ilmoitustaan.