»Kuulkaa», sanoi hän hetken hiljaisuuden perästä, jonka oli katkaissut vain Mauricen turhaan pidättämä huokaus. »Kuulkaa! Vannotteko minulle kunnianne kautta pitävänne silmänne kiinni siitä hetkestä, kun sanon teille, siihen asti, kunnes olette laskenut kuusikymmentä sekuntia? Mutta silloin… kautta kunnianne?»
»Ja jos vannon, mitä silloin tapahtuu?»
»Silloin tapahtuu, että todistan teille kiitollisuuteni tavalla, jolla lupaan olla milloinkaan sitä osoittamatta kenellekään toiselle, vaikka hän tekisi puolestani enemmän kuin te olette tehnyt; se tosin olisikin vaikeata.»
»Mutta saanko kuitenkin tietää?»
»Ette, luottakaa minuun, saatte nähdä…»
»Madame, en tosiaankaan tiedä, oletteko enkeli vai paholainen.»
»Vannotteko?»
»No niin, kyllä vannon.»
»Että tapahtukoon mitä hyvänsä, ette avaa silmiänne?… Tapahtukoon mitä hyvänsä, ymmärrättekö oikein, vaikka tuntisitte tikariniskun?»
»Kunniasanallani, panette pääni sekaisin tällä vaatimuksella.»