Nähdessään hänen kauniiden silmiensä kimmeltävän hämärässä melkein kosteina kyynelistä, tuntiessaan lämpöisen käden värisevän omassaan, kuullessaan äänen, jonka sävy oli käynyt miltei rukoilevaksi, Maurice leppyi äkkiä, ja hänet valtasi ihastus.
»Mitäkö minä tahdon?» huusi hän. »Tahdon nähdä teidät uudestaan!»
»Mahdotonta.»
»Vaikka ei muuta kuin kerran, tunnin, minuutinkin, sekunninkin!»
»Sanon, että se on mahdotonta.»
»Kuinka?» kysyi Maurice, »sanotteko tosissanne, etten saa nähdä teitä enää koskaan?»
»Ette koskaan!» vastasi tuntematon tuskallisena kaikuna.
»Voi, madame», sanoi Maurice, »varmasti laskette minusta pilaa».
Ja hän nosti pystyyn jalomuotoisen päänsä, pudistaen pitkiä kiharoitaan kuten se, joka koettaa päästä vapaaksi toisen kuristuksesta.
Tuntematon katseli häntä, kasvoillaan kuvaamaton ilme. Selvästi näkyi, ettei hän itse ollut päässyt kokonaan vapaaksi siitä tunteesta, jonka oli Mauricessa herättänyt.