— Kieltäydyn, kautta kunniani, armollinen herra. Herttua rypisti kulmiaan.
— No minä sitten seuraan sinun neuvoasi ja menen itse, ja jos minut surmataan tai haavotetaan, niin muista, että olin pyytänyt ystäväni Bussyn ottamaan tai antamaan sen saman miekanpiston, mutta että hän ensi kerran elämässään oli varovainen.
— Teidän korkeutenne, — vastasi Bussy. — Tässä muuanna iltana te sanoitte minulle: Bussy, minä vihaan noita suosikkeja, jotka aina kiusaavat ja loukkaavat meitä. Sinähän voisit mennä Saint-Luc'in häihin ja hakea riitaa heidän kanssaan ja maksaa heille heidän velkansa. Minä menin sinne, armollinen herra. Niitä oli viisi, minä olin yksin. Minä uskalsin niitä uhmailla. Ne asettautuivat väijyksiin, karkasivat kimppuuni, tappoivat hevoseni, ja kuitenkin minä haavotin niistä kahta ja olin vähällä tappaa kolmannen. Tänään te pyydätte minun ahdistamaan naista. Suokaa anteeksi, armollinen herra, tämä on niiden palvelusten ulkopuolella, joita ruhtinas voi ritarilta pyytää, ja minä niinollen kieltäydyn.
— Hyvä on! — sanoi herttua. — Minä siis teen tehtäväni yksin taikka Aurillyn seurassa, niinkuin viimeksikin.
— Mitä! — huudahti Bussy, tuntien kuin harson silmiltään putoavan. — Oliko teidän korkeutenne samoissa puuhissa, kun te tässä tuonnoissa iltana satuitte yhteen niiden hienojen herrain kanssa, jotka olivat minua vaanimassa?
— Olinpa niinkin.
— Teidän kaunis tuntemattomanne, — kysyi Bussy, — asuu siis ehkä
Bastiljin kentän puolella?
— Niin asuu, ja se on seutua, jossa voi tulla pahoinpidellyksi, senhän tiedät omasta kokemuksestasi.
— Onko teidän korkeutenne käynyt siellä tarkastusmatkalla sen yön jälkeenkin?
— Olin minä eilen.