Saint-Luc piti mieluummin viimemainitusta seikasta; hän lähestyi senvuoksi kuningasta ja Chicot'ia, jotka par'aikaa puhelivat keskenään.
No, kysyi d'Epernon, mitä sinulla on meille sanomista? Minä olin juuri hakkailemassa Joyeuse'n rouvaa, ja sanonpa jo edeltäkäsin, että ellei asiasi ole mitä tärkeintä laatua, en anna sinulle tätä häiritsemistäsi anteeksi.
— Minä vaan tahdon ilmoittaa teille, hyvät herrat, vastasi Quélus, että minä tanssiaisten päätyttyä lähden viipymättä metsästysretkelle.
— Hyvä! virkkoi d'O; millaiselle metsästysretkelle?
— Villisikajahdille.
— Mitä hullutusta tuo nyt on! Lähteäppä kylmässä ilmassa metsiin ja rämeisiin?
— Vaikkapa niinkin; mutta minä menen sentään.
— Yksinkö?
— En, Maugironin ja Schombergin seurassa; me metsästämme kuninkaan laskuun.
— Ahaa, minä ymmärrän! huudahti Schomberg ja Maugiron yht'aikaa.