— Olen, armollinen herra, ihan varma. Tämä on viides talo
Saint-Paulin kadulta lukien.
— Ja luuletko avaimen käyvän?
— Luulen. Olen ottanut kohojäljennöksen lukosta.
Minä tartuin Gertrudin käsivarteen ja puristin sitä suonenvedontapaisesti.
— Entä kun olemme päässeet sisälle? — jatkoi sama ääni.
— Sisälle päästyämme saatte minun antaa huolehtia lopusta. Kamarineitsyt meille kyllä avaa oven. Teidän korkeudellanne on taskussaan kulta-avain, joka on yhtä hyvä kuin tämäkin.
— No, avaa sitten portti!
Senjälkeen kuulimme, miten avainta lukossa väännettiin. Mutta äkkiä syöksähtivät ne henkilöt, jotka näyttivät piileskelevän vaanimassa Tournellesin hotellin luona, prinssiä kohti ja huusivat: iskekää! iskekää!
Tästä kaikesta en käsittänyt lainkaan mitään, aavistin vain, että jokin odottamaton apu oli tullut pelastukseksemme. Lankesin polvilleni ja kiitin taivasta.
Prinssin tarvitsi kuitenkin vain näyttää itsensä ja mainita nimensä, niin jopa kaikki äänet vaimenivat, kaikki miehet laskeutuivat alas, ja päällekarkaajat peräytyivät askeleen takaperin.