— Se on täällä taskussani, — vastasi Gorenlfot ja löi kämmenellään kaapuunsa.
— Mahdotonta! — intti Chicot. — Minä tunnen luostarinsäännöt. Olen ollut katumusmatkalla ainakin kolmessa luostarissa. Avainta ei uskota tavallisen veljen huostaan.
— Mutta tässä se nyt kuitenkin on, — sanoi Gorenflot, heittäytyen tuolinsa selustinta vasten ja näyttäen Chicotille muuatta pientä rahaa.
— Mitä! Rahaako? — tokaisi Chicot. — Ahaa, minä ymmärrän! Te lahjotte portinvartijan päästäksenne sisälle silloinkuin haluatte, te paatunut syntinen!
Gorenflot nauraa hohotti, niin että suu leveni korviin asti, ja änkytti, hymyillen herttaisesti kuin autuuttatunteva juopunut:
— Muuta ei tarvita.
Sitten hän aikoi pistää rahan taskuunsa.
— Odottakaapas, odottakaapas, — keskeytti Chicot. — Kas peijakas, miten soma raha!
— Varustettu kerettiläisen kuvalla, selitti Gorenflot. — Siihen on sydämen kohdalle kaivettu reikä.
— Kun tätä tarkoin katselen, — sanoi Chicot, niin näenpä, että se on Navarran kuninkaan rintakuvalla varustettu raha, ja sen läpi on tosiaankin reikä porattu.