— Minä esiinnyn, — jatkoi Gorenflot ja koetti kasvonilmeillään kuvata sanoja, mutta ehti hädintuskin ottaa yhden ainoan askeleen lattialla, kun jo retkahti pöydännurkkaa vasten ja kaatui nurin.
— Hyvä! — virkkoi Chicot, nostaen hänet pystyyn ja asettaen tuolille istumaan. — Te astutte esiin,, tervehditte kuulijakuntaanne ja sanotte?
— Ei, en minä sano mitään. Ne ovat ystävät, jotka sanovat.
— No, mitä sanovat sitten ystävät?
— Ystävät sanovat: Veli Gorenflot! Hm! Kaunis nimi liigalaiselle, veli Gorenflot!
Ja munkki mainitsi useamman kerran tyytyväisenä omaa nimeänsä.
— Kaunis nimi liigalaiselle! — toisti Chicot. — Minkähänlaisia salaisuuksia tuo juopporatti tulisi ilmaisemaan? — lisäsi hän hiljaa itsekseen.
— Sitten alan minä, — jatkoi munkki, samalla kun hän torkahteli, nousi ylös ja nojautui seinää vasten, sillä hän oli aivan liemenä.
— Te alatte? — kysyi Chicot, pidellen häntä lujasti seinää vasten kuin Pajazzo Arlekinia.
— Minä alotan: Hyvät veljet, nyt on kaunis päivä valtaistuimelle.
Veljet, onpa nyt ihana päivä oikealle valtaistuimelle.