He kannustivat hevosiaan, ja nämä kiitivät nopeasti eteenpäin. Niin he pääsivät Chartresista Mansiin ja viipyivät siellä, ollen melkein täydellisesti turvassa kaikelta etsinnältä, koko päivän. Seuraavana päivänä he tulivat siihen hietaiseen metsäseutuun, joka ulottui Guecelardista Ecomoyhin, ja olivat iloissaan siitä, että vielä samana iltana ehtisivät Méridorin linnaan.
Saint-Luc oivalsi nyt, että he olivat pelastuneet, sillä hän tunsi kuninkaan vaihtelevan mielenlaadun, joka oli väliin äkkipäinen, väliin veltto. Hän tiesi, että kuningas siinä mielentilassaan, jossa oli Saint-Luc'in poistuessa ollut, olisi joko lähettänyt heidän jälkeensä kaksikymmentä pikaratsastajaa ja sata sotamiestä ja käskenyt niiden noutaa heidät kuolleina tai elävinä eteensä, tahi olisi häneltä ehkä päässyt syvä huokaus ja hän olisi, käsiään sängystään ojennellen mutissut:
— Ah, Saint-Luc, sinä petturi! Miksi en ole sinua jo ennen tuntenut?
Mutta kun pakolaiset eivät olleet nähneet mitään pikaratsastajia eivätkä ainoatakaan sotamiestä, niin oli todennäköistä, että Henrik III mainitussa tilaisuudessa oli ollut välinpitämättömällä tuulellaan.
— Hyvä! — ajatteli Saint-Luc. — Rajuilma onkin nyt sen sijaan kohdistunut Chicot parkaan, joka, niin hullu kuin onkin — ja ehkäpä juuri senvuoksi, että hän on hullu —, oli antanut minulle niin mainion neuvon. Minä pääsen koko pälkähästä korkeintaan sillä, että tulen antaneeksi aihetta enemmän tai vähemmän sattuvaan pilkkarunoon.
Äkkiä huomasi Saint-Luc, miten hänen vaimonsa laski kätensä hänen käsivarrelleen. Hän hätkähti, sillä se ei ollut mitään hyväilyn tapaista.
— Katsoppas: — huusi Jeanne.
Saint-Luc käännähti ympäri ja huomasi kaukaa ratsastajan, joka matkusti samaa tietä kuin hekin ja joka näytti kannustavan ratsuaan.
Tuon henkilön äkillistä ilmestymistä piti Saint-Luc pahana enteenä, joko siitä syystä, että todellisuus tahtoi nyt häiritä hänen iloista mielioloansa, tai senvuoksi, että hänen osottamansa tyyneys oli teeskenneltyä ja että hän yhäkin pelkäsi jotain kuninkaan oikkua.
— Meidän on paettava, — virkkoi Jeanne ja kannusti hevostaan.