— Herra parooni, — lausui hän, — tahdotteko suoda minulle kunnian saada keskustella kanssanne kahdenkesken?
— Ah! Tehkää se! — huudahti Jeanne.
— Puhukaa, hyvä herra, — lausui parooni vavisten.
Bussy kääntyi nyt Saint-Luc'in ja tämän vaimon puoleen, loi heihin merkitsevän silmäyksen ja virkkoi:
— Suostumuksellanne, hyvät ystävät, pyydän saada jäädä kahdenkesken paroonin kanssa.
Saint-Luc puolisoineen poistui salongista. Kun ovi oli heidän mentyään sulkeutunut, lähestyi Bussy paroonia ja kumarsi syvään.
— Herra parooni, — lausui hän, — te olette äsken minun kuulteni syyttänyt sitä ruhtinasta, jonka palveluksessa minä olen, ja tuon syytöksen olette tehnyt niin ankarassa muodossa, että minä olen pakotettu pyytämään selitystä.
Ukko teki halveksumista osottavan liikkeen.
— Oi, älkää käsittäkö väärin minun kunnioittavia sanojani. Minä pyydän syvimmästi osaaottaen ja toivoen voivani lieventää teidän tuskaanne, herra parooni, että kertoisitte minulle yksityiskohdittain sen surullisen tapahtuman, josta äsken mainitsitte kreivi ja kreivitär Saint-Lucille. Selittäkää: onko asia tosiaankin niinkuin luulette ja onko jo kaikki toivo mennyttä?
— Hyvä herra, — vastasi ukko, — minä tosiaankin toivoin hetkisen. Muuan ylevämielinen ja oikeuttarakastava ylimys, Monsoreaun kreivi, rakasti tytär parkaani ja seurasi hänen vaiheitansa.