— Ettekö sitten pidä hitaasta matkustamisesta, herra Chicot? Mikä meillä on hätänä? Kuta kauvemmin viivymme matkalla, sitä kauvemmin saamme olla yksissä. Minähän matkustan uskonnon levittäjänä ja te huviksenne, eikö niin? Hyv'on, kuta hitaammin me matkustamme, sitä pikemmin pääsee uskonto leviämään ja sitä paremmin voitte te huvitella. Minua haluttaisi viipyä muutamia päiviä Melunissa. Siellä saa syödäkseen, mikäli olen kuullut, mainioita ankeriaspasteijoja, ja minä niin mielelläni tahtoisin vertailla Melunin pasteijoja muualla saataviin pasteijoihin. Mitäpäs siitä sanotte, herra Chicot?
— Minä sanon, — vastasi gascognelainen, — mielipiteeni olevan ihan päinvastainen, nimittäin sen, että me matkustamme mahdollisimman nopeasti emmekä jääkään Meluniin syömään, vaan illastamme vasta Montereaussa voittaaksemme takaisin sen ajan, jonka olemme hukanneet.
Gorenflot tuijotti matkatoveriinsa, ikäänkuin ymmärtämättä sitä mitä oli kuullut.
— No niin, nyt meidän on lähdettävä, — kehotti Chicot.
Munkki, joka oli pitkänään nurmikolla, kädet pään alla, nousi verkalleen ylös ja huokasi.
— Mutta, — jatkoi Chicot, — jos tahdotte jäädä jälkeen ja matkustaa niinkuin teille on mukavinta, niin onhan se vapaassa vallassanne.
— En, enhän toki, — virkkoi Gorenflot, ajatellen kauhulla sitä hyljättyä asemaansa, josta hän äsken ikäänkuin ihmeen kautta oli pelastunut. — En lainkaan. Minä tulen mukananne, herra Chicot. Pidän teistä liian paljo raskiakseni teistä erota.
— No, nouskaakin sitten satulaan, toverini, — sanoi Chicot.
Gorenflot vei aasinsa muutaman paalun luo ja onnistuikin pääsemään selkään tällä kertaa ei kuitenkaan kahanreisin, vaan jalat aasin samalle kupeelle, naisten ratsastustapaan. Hän väitti sellaisessa asennossa olevan mukavamman tarinoida. Asianlaita oli kuitenkin sellainen, että munkki siinä asennossa saattoi ratsastaa nopeammin kuin ennen, pitelemällä kiinni aasin harjasta ja hännästä.
Chicot päästi ratsunsa täyteen raviin, ja aasi seurasi ulvahdellen perässä.