Ensi hetket olivat Gorenflotille kauheita. Onneksi oli se ruumiinosa, jonka päällä hän istui, siksi laaja, että hänen oli helpompi kuin jonkin muun pitää tasapainoa.
Chicot höllensi väliin ohjia ja tähysteli tarkasti eteensä tielle, mutta kun hän ei havainnut siellä mitään haluamaansa, lisäsi hän entistä enemmän vauhtia.
Gorenflot oli alussa vaiti, sillä hänellä oli täysi työ pysytelläkseen aasinsa selässä. Mutta päästyään hiukkasen hengähtämään ja huomattuaan Chicotin alituisen eteensä tähystelevän kysäsi hän:
— Mitä te tutkitte, paras herra Chicot?
— En mitään, — vastasi tämä, — minä vain katson, mihin me olemme menossa.
— Ooh, Meluniin! Niinhän te itse äsken sanoitte.
— Mutta emmehän me liikahda paikaltamme, toveri!
— Kuinka! Emmekö liikahda paikaltamme? — huudahti munkki. — Mehän lasketamme lakkaamatonta ravia.
— Neliseen, neliseen! — huusi gascognelainen ja kannusti hevostaan.
Esimerkkiä seuraten alkoi Panurgekin nelistää sellaista vauhtia, ettei se ennustanut ratsastajalle mitään hyvää. Gorenflotin hätä suureni.