— Entä sitten? — kysyi isäntä teeskentelemättömästi osaaottaen.
— Silloin minä vein hänet pois.
— Ah, rakas herra, siinä teitte vallan oikein.
— Guisen herttua on kyllä tarjoutunut häntä suojelemaan.
— Mitä sanotte? Guisen Henrik? Henrik arpinenko?
— Ei, Henrik pyhä.
— Niinkuin sanotte, Henrik pyhä.
— Mutta minä pelkään sisällistä sotaa.
— Hyvä, — sanoi isäntä, — jos kerran olette Cuisen herttuan ystäviä, niin tunnette kai tämän.
Nyt teki isäntä jonkinlaisen vapaamuurarimerkin, jonka perusteella liigalaiset tunsivat toisensa.