— Hyvä Remy! — huoahti Bussy ja vaipui suloisiin mietelmiin, jotka tuudittavat rakastavaisen kuulemaan ja näkemään kaiken, mitä sanotaan ja mitä tapahtuu, ikäänkuin jonkinlaisen hunnun läpi, joka kaunistaa esineet ja äänet.
— Te kutsutte minua hyväksi, — sanoi Remy, — koska minä saatoin teidät näkemään rouva Monsoreauta. Mutta sanotteko minua hyväksi silloinkin, kun hän on poissa? Onnettomuudeksi on se päivä hyvin lähellä, ellei jo ole tullutkin.
— Mitä te haluatte? — kivahti Bussy. — Elkää ivailko, herra Remy!
— Voi, herra kreivi! Minä en ivaile, — vastasi Remy. — Ettekö tiedä, että Diana matkustaa Anjouhun?
— Remy, milloinkas me matkustamme?
— Ah, sen kysymyksen kyllä arvasin tulevaksi ja vastaan vaan toivovani, että se tapahtuisi mahdollisimman myöhään.
— Mistä syystä?
— Nähkääs, ensinnäkin senvuoksi, että meillä täällä Parisissa on Anjoun herttuamme, joka eilisiltana on sekaantunut sellaisiin seikkoihin, että hän varmasti tulee teitä tarvitsemaan, ja toiseksi siitä syystä, ettei herra Monsoreau vähääkään epäile teitä, mutta luultavasti epäilisi jotain, jos te häviäisitte Parisista samalla kertaa kuin hänen vaimonsa eli nimellinen vaimonsa.
— No, mitä se haittaa, vaikkapa hän minua epäileekin?
— Mutta minulle se merkitsee paljo, armollinen herra. Sillä minä olen kyllä ottanut hoitaakseni rehellisessä kaksintaistelussa saadut miekanpistot, varsinkin kun te olette taitava miekkailija ettekä saa kovin vaarallisia haavoja. Mutta minä pyydän päästä parantamasta tikarinpistoja, jotka lähtevät salassa väijyväin, mustasukkaisten miesten kädestä.