— No niin, — nyt me olemme kuninkaita, — sanoi kardinaali herttualle. Pane hyvään talteen tämä kallisarvoinen asiakirja.
— Mitä meidän on tehtävä? Mitä on tehtävä? — huusi muuan esiinjuokseva munkki, jonka kaapun alta huomasi selvästi aseellisen ylimyksen. — Crillon on saapunut ranskalaisine kaarteineen ja uhkaa särkeä portit. Kuulkaa!… kuulkaa!…
— Kuninkaan nimessä! — kumahteli Crillonin kuuluva ääni. — Avatkaa!
— Nyt meillä ei enää ole mitään kuningasta, — vastasi Gorenflot eräästä ikkunasta.
— Kuka sellaista väittää, lurjus? — kysyi Crillon.
— Minä, minä! — huusi Gorenflot mitä röyhkeimmän ylpeästi.
— Koettakaapa ampua tuota narria, — sanoi Crillon sotilailleen, — niin että hän saa muutamia kuulia vatsaansa.
Nähtyään kiväärejä ladattavan päästäytyi Gorenflot ikkunastaan ja pudota mätskähti istualleen keskelle koppinsa lattiata.
— Lyökää ovi sisään, ystäväni Crillon, — kajahti silloin kesken hiljaisuutta muuan hyvin tuttu ääni, ja se sai hiukset nousemaan pystyyn käytävää vartioivilta niin vääriltä kuin oikeiltakin munkeilta. Sanat lausui mies, joka oli sotamiesten rivien välitse astunut ihan luostarin rapuille saakka.
— Kyllä, teidän majesteettinne, — vastasi Crillon ja löi jyriseviä iskuja porttiin, niin että muurit vapisivat.