Hänen onnistui kerran työntää syrjään käsi, joka häntä haavoitti, ja kiertäytyä kuin käärme vastustajansa ympärille. Antraguetista tuntui, että hän oli vähällä tukehtua. Hän horjahteli ja kaatui, mutta ikäänkuin kaikki seikat tänä päivänä olisivat olleet hänelle eduksi, hän siinä kaatuessaan miltei tukehdutti Quélus paran.
— Eläköön kuningas! — mutisi tämä kuolintuskissaan.
Antraguet onnistui vihdoinkin pääsemään irti. Toisella kädellään tukien hän pääsi kohoamaan ja antoi vastustajalleen iskun, joka kerrassaan lävisti tämän rinnan.
— Oletko viimeinkin tyytyväinen? — sanoi hän. Kaikki oli nyt lopussa. Kuolemanhiljaisuus ja kauhu vallitsivat taistelupaikalla.
Antraguet nousi verissään seisomaan. Mutta hän oli vain vihollistensa veren tahraama. Itse hän oli saanut ainoastaan pikku naarmun käteensä.
Kauhistuneena teki d'Epernon ristinmerkin ja pakeni kuin kummituksen takaa-ajamana.
Chicot juoksi nyt saapuville ja kohotti Quélusta, jonka yhdeksästätoista haavasta vuoti veri. Tuo liike sai hänet jälleen virkoamaan tajuihinsa. Hän avasi silmänsä ja virkkoi:
— Antraguet! Minä vakuutan kautta kunniani, että olen syytön Bussyn kuolemaan.
— Minä uskon teidän sanoihinne, — vastasi Antraguet liikutettuna.
Minä uskon teitä.
— Paetkaa! mutisi Quélus. — Paetkaa! Kuningas ei tule antamaan teille anteeksi.