— Tuo kaikki on totta, mutta vielä todempaa on se, että jos meidän ja de Louvois'n välinen kirjeenvaihto tulisi ilmi, niin en purjehdustaidostani huolimatta liioin pystyisi pelastamaan de Witt veljesten purtta väljemmille vesille. Nuo kirjeet, jotka todistaisivat puolueettomille henkilöille kuinka hartaasti rakastan maatani ja mitä uhrauksia tarjouduin omasta puolestani tekemään sen hyväksi, — nuo kirjeet tuottaisivat meille turmion, jos joutuisivat vastustajiemme oranialaisten käsiin. Mutta toivon, rakas Kornelius, että olet ne polttanut, ennenkuin läksit luokseni Dordrechtista Haagiin.
— Veljeni, vastasi Kornelius, — kirjeesi de Louvois'lle todistavat, että olet viime aikoina ollut seitsemän yhdistyneen maakunnan suurin, jaloin ja nerokkain kansalainen. Rakastan maani kunniaa ja rakastan sinun kunniaasi, ja olen visusti varonut hävittämästä noita kirjeitä.
— Siis olemme hukassa, mitä maalliseen elämään tulee, lausui tyynesti entinen hallinnonjohtaja lähestyen akkunaa.
— Ei, päinvastoin, Jan, me sekä pelastamme henkemme että voitamme takaisin kansamme suosion.
— Missä siis nuo kirjeet nyt ovat?
— Olen uskonut ne kummipoikani Kornelius van Baerlen huostaan, jonka tunnet ja joka asuu Dordrechtissa.
— Poika parka, tuo rakas, viaton lapsukainen, oppinut, joka vastoin tavallisuutta todella tietää niin paljon eikä ajattele muuta kuin kukkia, jotka ylistävät Jumalaa, ja Jumalaa, joka on luonut kukat! Hänelle olet uskonut nuo hengenvaaralliset asiakirjat! Rakas veljeni, hän on hukassa, tuo armas Kornelius parka!
— Hukassa?
— Niin, sillä hänen täytynee olla joko rohkea tai pelkurimainen. Jos hän on rohkea, niin hän kerskailee tuttavuudestaan kanssamme kuullessaan onnettomuudestamme, — ja jonakin päivänä hänen täytyy siitä kuulla erakkoelämästään huolimatta ja vaikka ajamamme asiat ovatkin hänelle täysin vieraita. Jos hän on pelkuri, hän pelkää tuosta tuttavuudesta koituvan hänelle vaaraa. Siis — jos hän on uskalias mies, hän huutaa salaisuutemme julki, jos hän on pelkuri, hän saattaa sen pelosta ilmi. Kummassakin tapauksessa hän siis on hukassa, veljeni, ja me myöskin. Siis, paetkaamme nopeaan, jos siihen enää on aikaa!
Kornelius kohottautui vuoteeltaan, ja tarttuen veljensä käteen, joka vavahti tuntiessaan liinakankaan kosketuksen, hän lausui: