Heti kun he olivat ryhtyneet pikku kierrokseensa, poistui soittajan ryhmästä nuori harmaapukuinen ja samanväriseen viittaan verhoutunut mies, jonka leveälierinen hattu oli painettu silmille. Itsekseen hyräillen "Hirtettyjen" sävelmää hän nopeasti käveli Lyseokujaan ja saapui sen vastakkaiseen päähän parahiksi näkemään noiden kolmen hienon kuljeksijan pääsyn vastamainittuun taloon.
Hän vilkaisi silloin ympärilleen, ja kun katua kunnallishallituksen anteliaisuuden ansiosta valaisi tai oikeammin oli tarkoitettu valaisemaan pitkin sen pituutta kolme lyhtyä, antoi yksi niistä hänelle mahdollisuuden saada näkyviinsä tuollaisen vantteran, nokinaamaisen kelpo sydenpolttajan, jonka Greuze on tauluissaan vakiinnuttanut tyypiksi. Mies nojaili erääseen Hôtel de la Roche-Guyonin portinpielen kiveen, jolle oli laskenut säkkinsä. Tuokion hän epäröi lähestyä sydenpolttajaa, mutta kun tämä oli vuorostaan hyräillyt "Hirtettyjen" sävelmällä saman loppukerron kuin äsken viittamies, tuntui toinen saavan varmuutta ja asteli suoraan hänen luoksensa.
— No, kapteeni, virkkoi viittamies, — näittekö heidät?
— Niin kuin näen teidät, eversti: muskettisoturin ja kaksi husaaria. En kylläkään tuntenut heitä, mutta kun muskettisoturi peitteli kasvojaan nenäliinalla, niin otaksuin hänet regentiksi.
— Se hän oli, ja husaarit olivat Simiane ja Ravanne.
— Ahaa, oppilaani! virkkoi kapteeni. — On hauskaa tavata hänet jälleen. Hän on hyvä lapsukainen.
— Joka tapauksessa pitäkää huoli, kapteeni, että hän ei tunne teitä.
— Minuako tuntisi! Vain itse paholainen voisi tuntea minut tässä asussa. Teidän pikemmin pitäisi hiukan harkita omaa varoitustanne, chevalier. Teillä on onneton hienon herran sävy, joka ei lainkaan sovellu pukuunne. Mutta se sikseen. Nyt he ovat loukussa, ja heitä ei saa antaa pujahtaa tiehensä. Ovatko miehemme saaneet tiedon?
— Turkanen, kapteeni, enhän tunne teidän miehiänne sen paremmin kuin he tuntevat minua. Läksin ryhmästä laulellen kertoa, joka on tunnussanamme. Ovatko he kuulleet ja käsittäneet, sitä en osaa sanoa.
— Olkaa huoletta, eversti, kyllä ne veitikat kuulevat ja ymmärtävät vähästäkin.