— No, mitä ajattelette siitä pikku kappaleesta? kysyi abbé.
Chevalier hyppäsi vuoteestaan, veti aamunutun ylleen kaivoi lipastonsa laatikosta tummanpunaisen nauharuusukkeen, otti pulpettipöydältään vasaran ja naulan, ja avattuaan ikkunansa, jolloin hän ensin loi vaivihkaa silmäyksen naapurinsa taholle, hän naulasi nauharuusukkeen ulkoseinään.
— Siinä vastaukseni, hän sanoi.
— Mitä hittoa tuo tarkoittaa?
— Sitä vain, selitti d'Harmental, — että voitte mennä ilmoittamaan Mainen rouva herttuattarelle lupaukseni luultavasti toteutuvan tänä iltana. Ja lähtekäähän siitä nyt, hyvä abbé, palataksenne vasta parin tunnin kuluttua, sillä minä odotan erästä, jota teidän on parasta olla kohtaamatta täällä.
Abbé, perin ymmärtäväisenä miehenä, ei tarvinnut kahta kehotusta. Hän otti hattunsa, puristi chevalierin kättä ja poistui.
Kapteeni Roquefinette saapui kaksikymmentä minuuttia myöhemmin.
RUE DES BONS-ENFANTS
Kello kahdeksan tienoissa samaisen sunnuntaipäivän iltana melkoinen ryhmä miehiä ja naisia sulki melkein kokonaan Valois-kadun ja Lyseokujan kulmauksen, keräytyneenä katulaulajan ympärille, joka ihmeellisen näppärästi säesti esityksiään yhtaikaa polviensa helisyttämillä metallilautasilla takomalla ja käsiä baskilaistamburiiniin.
Tällöin muuan muskettisoturi ja kaksi husaaria laskeutui Palais-Royalin takaportaita ja eteni muutamia askelia kujalle päin. Mutta nähdessään väkijoukon melkein ehkäisevän heiltä pääsyn edessäpäin nämä kolme sotilashenkilöä pysähtyivät ja näkyivät neuvottelevan. Harkinnasta oli nähtävästi tuloksena, että oli parempi valita toinen tie, sillä muskettisoturi antoi esimerkin, lähtien Cour-des-Fontainesin laitaa myöten ja kääntyen Rue des Bons-Enfantsille. Astellen reippaasti, vaikka olikin pyylevä, hän pian saapui numero 22:een; hänen lähestyessään katuovi avautui kuin taikavoimalla ja sulkeutui hänen ja husaarien jälkeen.