Kapteeni oli oikeassa, Chevalierilta ei puuttunut muuta kuin malttia hänen ollakseen aseleikissä pelottava mies. Ja hän huomasikin heti tämän kolmannen erän alussa tarpeelliseksi kohdistaa omaan puolustukseensa kaiken tarkkaavaisuutensa, mutta hän oli miekkailutaidossa kyllä liian paljon ylempänä nuoren vastustajansa tasoa, jotta tämä olisi kyennyt pääsemään voiton puolelle. Tuloksen saattoi päätellä ennakoltakin. Kapteeni sinkautti miekan toistamiseen Ravannen kädestä, mutta tällä kertaa hän kävi itse noutamassa sen.
— Herra chevalier, hän lausui antaessaan sen takaisin, osoittaen kohteliaisuutta, jollaiseen ei olisi luullut hänen pystyvän. — Te olette urhea nuori mies, mutta uskokaa vanhaa miekkailusalien ja kapakkain kantavierasta, joka on suorittanut sotakoulutuksensa Flanderissa ennen teidän syntymäänne, ja taistellut Italian tantereilla silloin kun te makasitte kehdossa ja paashivuosinanne ollut mukana Espanjan retkillä: vaihtakaa opettajaa. Jättäkää Berthelot, joka on teille jo näyttänyt kaiken taitonsa. Ottakaa Bois-Robert, niin lempo minut periköön, jollette kuuden kuukauden kuluttua ole kykenevä opettamaan minuakin.
— Kiitän läksystä, monsieur, sanoi Ravanne ojentaen kätensä kapteenille, eikä hän saanut kahta kyyneltä pidätetyiksi vierimästä poskilleen. — Toivon sen tuottavan minulle hyötyä. Ja ottaessaan kapteenin kädestä miekkansa hän pisti sen takaisin huotraan, niin kuin toinen oli jo tehnyt.
Kumpainenkin siirsi sitten katseensa kumppaneihin, nähdäkseen millä kannalla asiat olivat toisaalla. Ottelu oli päättynyt. Lafare istui ruohikolla, selkä puuta vasten. Hän oli saanut piston, joka olisi lävistänyt hänen rintansa, jollei miekankärki olisi onneksi osunut kylkiluuhun ja luisunut tätä pitkin. Siten vamma ensin näytti vakavammalta kuin se todella oli. Mutta survaisu oli sentään ollut niin raju, että hän oli pyörtynyt. D'Harmental, hänen eteensä polvistuneena, tukki verenvuotoa nenäliinallaan.
Fargylla ja Valefilla oli ollut tasapeli: toiselta oli reisi puhki, toisella haava käsivarressa. Kumpainenkin pyyteli toiselta anteeksi ja vakuutti vastaisuudeksi mitä lämpimintä ystävyyttään.
— Katsokaahan, nuori mies, virkkoi kapteeni Ravannalle, viitatessaan kiistakentän eri kohtauksiin, — katselkaa tuota ja miettikää; kolmen kelpo aatelismiehen veri vuotaa tuossa todennäköisesti vähäarvoisen naikkosen takia!
— Totisesti, myönsi Ravanne kokonaan tyyntyneenä, — uskonpa teidän olevan oikeassa, kapteeni, ja te voitte hyvinkin olla ainoa järkimies meidän joukossamme.
Tällöin Lafare avasi silmänsä ja tunsi auttajassaan d'Harmentalin.
— Chevalier, hän lausui, — tahdotteko noudattaa ystävän neuvoa? Lähettäkää tänne välskärintapainen, jonka löydätte vaunuista — otin hänet mukaan kaiken varalta, — rientäkää kiireen kaupalla Pariisiin, näyttäytykää tänä iltana oopperatanssiaisissa, ja jos teiltä kysytään minusta, niin kieltäkää nähneenne minua viikkoon. Minun suhteeni saatte olla aivan huoletta, en hiisku teistä sanaakaan. Jos teille kuitenkin sattuisi jotakin ikävää keskusteltavaa sotaoikeuden kanssa, niin antakaa siitä minulle heti tieto, sopikaamme keskenämme, ettei jutusta koidu sen enempää.
— Kiitän, herra markiisi, vastasi d'Harmental. — Jätän teidät, koska tiedän teidän jäävän parempaan hoitoon kuin minä voisin antaa. Muutoin, uskokaa minua, ei mikään voisi saada minua eroamaan teistä ennen kuin näkisin teidät vuoteessanne.