— Ei hätäillä, nuori mies, haastoi vanha soturi jatkaen valmisteluaan hänelle luontaisella suopeanpilkallisella verkkaisuudella. — Asehommissa on kylmäverisyys tärkeimpiä ominaisuuksia. Minä olen tuossa iässä ollut teidänkaltaisenne, mutta saatuani kolmannen tai neljännen miekanpistoni oivalsin olevani väärällä tolalla, hän sanoi ja paljasti miekkansa.
— Hitto, monsieur, pilaili Ravanne vilkaistessaan vastustajansa aseeseen, — onpas teillä tuossa oiva miekka! Se muistuttaa äitini keittiön suurinta paistinvarrasta, ja harmittaa, kun en tiennyt käskeä hovimestariamme tuomaan sitä tänne, ollaksemme tasavertaisia.
— Äitinne on kunnioitettava nainen, ja hänen keittiönsä on hyvin varustettu. Olen kuullut kiiteltävän kumpaistakin, herra chevalier, vastasi kapteeni melkein isälliseen sävyyn. — Mieltäni pahoittaisikin riistää teiltä kumpaiseltakaan sellaisen pikkuseikan takia, joka tuottaa minulle kunnian mitellä miekkoja kanssanne. Olettakaakin siis sopuisasti, että olette miekkailunopettajan tunnilla, ja osoittakaa hyvää tarkkaavaisuutta.
Sellainen kehotus oli hyödytön. Ravannea ärsytti vastustajan tyyneys, jota nuori ja kiihkeä veri ei sallinut hänen saavuttavan. Hän syöksähtikin kapteenin kimppuun niin raivokkaasti, että miekat luisuivat toisiaan pitkin kahvaan asti. Kapteeni astahti taaksepäin.
— Ahaa, te irtaudutte hyökkäyksestä, herraseni, huudahti Ravanne.
— Peräytyminen ei merkitse pakoa, pikku chevalier, selitti kapteeni. — Suositan sitä asetaiteen selviötä mietittäväksenne. Sitä paitsi tutkistelen taistotapaanne mielelläni. Kas, te näytte olevan Berthelotin oppilaita. Hän on etevä mestari, mutta yksi paha vika hänellä on, hän ei opeta väistöjä. Katsokaa nyt, hän jatkoi vastaten suoraan työntöön sekundisurvaisulla. — Jos minä olisin astahtanut oikealla jalallani eteenpäin, niin olisitte nyt vartaassa kuin pyy.
Ravanne oli vimmoissaan, sillä hän oli tosiaan tuntenut kupeellaan vastustajansa miekankärjen, mutta niin keveänä kosketuksena kuin olisi miekan nuppi häntä hipaissut. Hänen kiukkunsa vain yltyi tiedosta, että hän oli toiselle velkaa henkensä, ja hän hyökkäili yhä tulisemmin.
— No, noh, nuhteli kapteeni, — nythän menetätte malttinne, — koetitte puhkaista minulta silmän. Hyi toki, nuori mies, huh! Ja rintaanko nyt, saakutti! Vai niin, taas sohisitte kasvojani? Pakotatte minut tekemään teidät aseettomaksi! Vieläkö? Menkää noutamaan miekkanne, nuori mies, ja hyppikää takaisin yhdellä jalalla, niin rauhoitutte.
Ja hän lennähdytti rajulla sivalluksella Ravannen miekan parinkymmenen askeleen päähän.
Tällä kerralla Ravanne viisastui neuvosta. Hän kävi hitaasti ottamassa miekkansa ja palasi hitaasti kapteenin luo. Tämä piti odotellessaan miekkansa kärkeä maahan suunnattuna. Mutta nuori mies oli nyt kalpea kuin silkkiliivinsä, jolle ilmestyi pieni veritäplä. — Olette oikeassa, monsieur, hän lausui, — ja minä olen vielä lapsi. Mutta toivoakseni tämä kohtaus edistää miehistymistäni. Vielä muutamia kokeita, jos suvaitsette, jottei sanottaisi teidän saaneen kaikkea kunniaa. Ja hän kävi asentoon.