Sophie d'Averne."

— Tulimmaista! huudahti d'Harmental iskien nyrkkinsä siroon boule-pöytään niin että se rakoili liitoksistaan. — Jos olisin surmannut tuon Lafare-paran, niin surisin sitä kaiken ikäni!

Tämän purkauksen jälkeen, joka hieman lohdutti häntä, chevalier alkoi astella oven ja ikkunan väliä. Tämä osoitti, että miesparka vielä tarvitsi muutamia tällaisia pettymyksiä ollakseen sillä filosofisella moraalitasolla, jota uskoton kaunotar hänelle saarnasi. Monen kierroksen jälkeen hän näki lattialla toisen kirjeen, täysin unohdettuna. Muutamaan kertaan hän vielä sivuutti sen, katsellen sitä ylvään välinpitämättömästi. Lopulta hän tuli ajatelleeksi, että se voisi kääntää hänen mietteensä edellisestä, otti sen ylös halveksivasti, avasi vitkallisesti, silmäili tuntematonta käsialaa, etsi allekirjoitusta, joka puuttui, ja käyden hieman uteliaaksi tästä salaperäisyydestä luki seuraavaa:

"Chevalier!

Jos teillä on sielussanne neljänneskään sitä romanttisuutta ja sydämessänne puoletkaan siitä miehuullisuudesta, jota ystävänne väittävät teissä huomanneensa, on teille tarjona teidän arvoisenne yritys, jonka tuloksena saatte kostaa enimmin inhoamallenne miehelle. Samalla se johtaa teidät niin loistavaan päämäärään, että te ette ole ihanimmassa unelmissannekaan sellaista koskaan haaveksinut. Hyvä haltia, jonka tehtävänä on saattaa teidät lumotulle tielle ja johon teidän tulee täydellisesti luottaa, odottaa teitä ensi yönä kello kahdestatoista kahteen oopperatanssiaisissa. Jos tulette sinne ilman naamiota, niin hän saapuu luoksenne. Jos käytätte naamiota, niin tunnette hänet sinipunaisesta nauhasta, jota hän käyttää vasemmalla olkapäällään. Tunnussana on: Sesam, avaudu! Lausukaa se rohkeasti, niin näette paljon ihmeellisemmän luolan avautuvan kuin Ali Baba."

— Olkoon menneeksi! päätti d'Harmental. — Ja jos sinipunaisesta nauhastaan tunnettava haltia pitää lupauksensa vain puoleksikin, niin hän on totta tosiaan osunut oikeaan mieheen!

SANKARIMME

Chevalier d'Harmental oli Nivernaisin parhaimmistoon kuuluvan suvun ainoa jälkeläinen. Tämä suku ei tosin ollut milloinkaan esittänyt tärkeää osaa historiassa, mutta siltä ei kuitenkaan puuttunut eräänlaista mainetta, joko omintakeisesti tai naimasuhteilla hankittua. Niinpä chevalierin isä, jalosukuinen Gaston d'Harmental, ollessaan käymässä Pariisissa 1682, sai päähänsä nousta kuninkaan vaunuihin ja tämän temppunsa valtuudeksi todisti, että hänen aatelisarvonsa perustui vuoden 1399 matrikkeliin, jollainen heraldinen vaatimus olisi tuottanut pahaa pulaa monelle herttuallekin ja päärille, mikäli saamme uskoa erästä parlamentin lausuntoa. Toiselta puolen hänen enonsa, herra de Torigny, vuoden 1604 korotuksessa Pyhän Hengen ritarikunnan[9] jäseneksi nimitettynä, oli vaakunakilpensä kuuttatoista sukupolvi-jaosta merkityttäessään vakuuttanut, että sukupuun ylväin haara oli lähtöisin d'Harmentaleista. Heidän kanssaan hänen esi-isänsä olivat solmineet avioliittoja jo kolmensadan vuoden aikana. Olipa siinä siis kylliksi tyydyttämään puheenaolevan aikakauden aristokraattisia edellytyksiä.

Chevalier ei ollut köyhä eikä rikas. Hänen isänsä oli nimittäin kuollessaan jättänyt hänelle Neversin lähistöllä maatilan, joka tuotti viidestäkolmatta kolmeenkymmeneen tuhanteen livreen vuodessa. Sellaisilla tuloilla saattoi maaseudulla elää hyvinkin suurellisesti. Chevalier oli saanut oivallisen kasvatuksen, ja hän tunsi sydämessään suurta kunnianhimoa. Sen tähden hän oli täysikäiseksi tultuaan, vuoden 1711 vaiheilla, jättänyt maaseudun ja rientänyt Pariisiin.

Ensiksi hän meni kreivi de Torignyn puheille, toivoen pääsevänsä hänen välityksellään esitellyksi hovissa. Kovaksi onneksi ei kreivi tällöin enää kuulunut hovipiiriin. Mutta kun hän aina mielihyvin muisteli d'Harmentaleja, hän suositteli sisarenpoikaansa chevalier de Villarceuxille, joka ei olisi mitään evännyt ystävältään kreivi de Torignaylta, ja chevalier de Villarceux vei nuoren miehen rouva de Maintenonin[10] salonkiin.