— Ja sen valan annettuani, tiedusti chevalier mietittyään tovin ääneti, — sallitaanko minun perääntyä, jos minulle esitetty hanke ei ole sellainen, että aatelismiehenä voin siihen ryhtyä?
— Yksinomaan omatuntonne saa ratkaista, eikä teiltä vaadita vakuudeksi muuta kuin sananne.
— Olen valmis, myöntyi chevalier.
— Lähtekäämme siis, sanoi naamio.
Chevalier aikoi raivata tiensä suoraan väkijoukon läpi salin ovelle, mutta huomatessaan tiellään Brancasin, Broglien ja Simianen,[33] jotka varmaankin olisivat häntä pidätelleet, hän teki kierroksen, joka kuitenkin oli johtamassa samaan päämäärään.
— Mikä nyt? kysyi naamio.
— Väistän erästä, joka voisi viivästyttää meitä.
— Sepä hyvä! Aloin jo pelätä.
— Mitä pelkäsitte? kysyi d'Harmental.
— Pelkäsin, selitti naamio nauraen, — että nopeutenne oli supistunut neliön lävistäjän ja kahden sivun erotuksen verran.