— Mutta voinko näin ollen luottaa siihen, että tapaamme silloin, kapteeni? kysyi d'Harmental.
— Elämässä ja kuolemassa, chevalier!
— Minäkin luulen, että lykkäys on viisaampaa.
— Ylettömän viisasta, vahvisti kapteeni. — Sytytä piippusi, Athenais.
Kaada minulle jotakin juotavaa, Normandiatar.
— Ylihuomiseen siis.
— Ylihuomiseen. Mutta mistä löydän teidät?
— Kuunnelkaa, vastasi d'Harmental niin hiljaa, että sivulliset eivät erottaneet hänen sanojaan. — Kävelkää kymmenestä yhteentoista aamupäivällä Rue du Temps-Perdun toista laitaa ja tähystäkää silloin tällöin ilmaan. Saatte kutsun jostakin, ja nousette sitten erään luo, jonka tunnette. Hyvä aamiainen odottaa teitä.
— Sovittu, chevalier, kymmenestä yhteentoista aamupäivällä. Suokaa anteeksi, etten johdata teitä katuovelle, mutta se ei ole turkkilaisten tapana.
Chevalier ilmaisi kädenviittauksella, että hän ei välittänyt siitä muodollisuudesta, ja suljettuaan oven takanaan hän alkoi laskeutua portaita. Hän ei ollut ehtinyt vielä neljännelle askelmalle, kun kuuli äskeisessä mieliteossa pysyneen kapteenin alkavan täyttä kurkkua vedellä tuota kuuluisaa laulua Malplaquetin rakuunoista, joka sai kenties yhtä paljon verta vuotamaan kaksintaisteluissa kuin oli taistelukentällekin valunut.