— Puuhataan siis salaliittoa, hyvä chevalier, ja onnistumiseen nähtävästi tarvitaan palvelusta tältä vähäpätöiseltä kapteeni Roquefinetteltä?
— Kuka teille on sitä sanonut, kapteeni? keskeytti chevalier väkisinkin hätkähtäen.
— Kukako? Piru vieköön, hyväkin arvoitus ratkaistavana! Mies lahjoittelee sadan louisdorin hevosia, juo tavallisissa tilaisuuksissa viiniä, jota pullo maksaa pistolin, ja asuu Rue de Temps-Perdun ullakkokamarissa — mitä hittoa hän tekee, ellei vehkeile?
— No niin, kapteeni, myönsi d'Harmental nauraen, — en yritä kieltää. Olette hyvinkin saattanut arvata paikalleen. Pelottaako teitä salaliitto? hän jatkoi täyttäen vieraansa lasin.
— Pelottaako! Kuka väittää, että mikään maailmassa pelottaisi kapteeni
Roquefinetteä?
— En minä, kapteeni, koska teitä tuntematta, pelkästään satunnaisen näkemisen perusteella ja pari sanaa vaihdettuamme, hain teidät käsiini, jotta saisin apulaisen.
— Kah, se merkitsee, että jos teidät hirtetään kaksikymmentä jalkaa korkealle, minulle riittää kymmenen, siinä kaikki.
— Hitto, kapteeni, tuumi d'Harmental kaataen hänelle uuden lasillisen, — jos alun pitäen katselisi asioita niiden väärältä puolelta, niin kuin te teette, ei saisi milloinkaan ryhdytyksi mihinkään.
— Koska puhuin hirsipuusta? vastasi kapteeni. — Mutta se ei osoita mitään. Mitä on hirsipuu filosofin silmissä? Yksi tuhannesta elämän jättämistavasta ja varmasti vähiten kiusallinen. Näkee hyvin, että te ette koskaan ole katsellut sitä mahdollisuutta, koska kammoatte sitä. Ja aatelisarvonsa todistamalla voi sitä paitsi saada kaulansa katkaistuksi kuten herra de Rohan.[70] Näittekö herra de Rohanin mestausta? jatkoi kapteeni katsoen d'Harmentalia suoraan silmiin. — Hän oli pulska nuori mies kuten tekin, suunnilleen teidän ikäisenne. Hän puuttui vehkeilyyn, kuten te tahdotte tehdä, mutta yritys meni myttyyn. Sattuuhan erehdys kenelle hyvänsä. Hänelle kyhättiin kaunis musta lava, sitten hänen sallittiin kääntyä ikkunaan jossa hänen rakastajattarensa katseli, ja lopuksi häneltä leikattiin saksilla paidankaulus. Mutta pyöveli oli kohelo, tottunut hirttämään eikä mestaamaan, niin että hänen täytyi huitaista kolmasti kaulan katkaisemiseksi, eikä hän sittenkään suoriutunut urakasta ennen kuin veti vyöstään puukon ja sillä sai viimein pään hivutetuksi irti… Kas vain, te olette miehuullinen! jatkoi kapteeni havaitessaan, että chevalier oli kuunnellut hirmuisen mestauksen kuvausta värähtämättömästi. — Tuohon käteen, minä olen miehenne. Ketä vastaan juonemme punotaan? Onko kysymyksessä Mainen herttua? Onko kysymyksessä Orleansin herttua? Pitääkö nilkulta katkaista toinen koipi? Pitääkö sokealta puhkaista toinen silmä?[71] Olen valmis.
— Ei mitään sellaista, kapteeni, ja jos Jumala suo, ei tule lainkaan vuodatetuksi verta.