"Ei ole, tietystikään, koska hän on kuollut."
"Niin, kuollut, kuten sanotte; Gilbertit eivät vanhene, he kuolevat."
"Oi teitä, nuoruus, rohkeus, kauneus!" huudahti tuntematon. "Te ikuiset aiheet rakkauteen, sankaruuteen ja ihailuun! Teidät hukannut hukkaa itse elämän. Nuoruus on paratiisi, taivas kaikki. Mitä Jumala meille sitten antaa, se on vain surkeata korvausta nuoruudesta. Mitä enemmän hän nuoruuden mentyä ihmisille suo, sitä runsaammin hän on luullut täytyvänsä heidän vahinkoaan korvata. Mutta, suuri Jumala, mikään ei korvaa niitä aarteita, joita nuoruus tuhlaten jakeli!"
"Gilbert olisi ajatellut, mitä niin kauniisti lausuitte"; sanoi
Oliva, "mutta annetaan sen asian jo olla."
"Niin, puhukaamme nyt teistä."
"Puhutaan, mistä vain tahdotte."
"Sanokaa, miksi te karkasitte Beausiren kanssa?"
"Tahdoin päästä pois Trianonista, ja täytyihän minulla olla joku toveri. Minun oli enää mahdotonta jäädä Gilbertin hätävaraksi, sellaiseksi, jota hän halveksi."
"Kymmenen vuotta uskollisuutta ylpeyden vuoksi", sanoi sininen domino, "voi, kuinka kalliiksi se turhamaisuus on teille käynyt."
Oliva alkoi nauraa.