"Älkäämme puhuko luotosta", sanoi Beausire, "sillä se käy kalliiksi.
Saadaksemme luottoa meillä pitäisi olla hevosia, vaunuja,
palvelijoita, huonekaluja, kapineita, joihin luottoa voisi perustaa.
Puhutaan vain kassasta. Mitä arvelette lähetystönne kassasta?"
"Olen aina pitänyt hallitsijaani, hänen uskovaisinta majesteettiaan, anteliaana kuningattarena. Varmaankin hän on sen asian järjestänyt hyvälle kannalle."
"Saadaan nähdä; mutta olettakaamme sittenkin, ettei kassassa ole mitään."
"Olisihan se mahdollista", myönsivät toverit hymyillen.
"Mutta ei siitä sen pahempaa hätää, sillä silloin me, lähettiläät, kysymme herroilta Böhmer ja Bossangelta, kuka on heidän asiamiehensä Lissabonissa, ja kohta kirjoitamme, leimaamme, sinetöitsemme heille tuon asiamiehen lunastettaviksi pantuja vekseleitä niin paljon kuin tarvitaan."
"Sepä on hyvä tuuma", sanoi don Manuel majesteettisesti. "Kiintyneenä itse keksintöön en ole syventynyt yksityiskohtiin."
"Jotka ovat mainiosti harkitut", lisäsi pankinpitäjä lipoen kieltään.
"Nyt on jaettava eri tehtävät meidän kesken", sanoi Beausire.
"Don Manuelissa näen lähettiläämme."
"Tietysti, tietysti", huudettiin yhteen ääneen.