"Hän kärsii", ajatteli kreivitär seisten liikkumatta.
Äkkiä kuningatar nousi, käveli kerran edestakaisin ja pysähtyi
Jeannen eteen, jonka katse kiilui häntä kohti.
"Kreivitär", sanoi hän kuivasti, "kuningas ei näy tulevan takaisin.
Pikku anomuksemme lykätään ensi vastaanottoon."
Jeanne kumarsi alamaisesti ja astui takaperin ovelle asti.
"Mutta minä pidän teitä muistissa", lisäsi kuningatar lempeästi.
Jeanne painoi huulensa Marie-Antoinetten kädelle niin hartaana kuin tarjoisi koko sydämensä ja lähti jättäen kuningattaren harmiensa ja huumaustensa valtaan.
"Voimattomuuden harmit, halun huumaukset", tuumi Jeanne. "Ja sittenkin kuningatar! Mitä vielä, hän on nainen!"
Kreivitär katosi näkyvistä.