"Loukata minua, minua! Tekö loukkaisitte minua!" huudahti hän. "Mitä sanottekaan, tekö loukkaisitte kuningatarta! Käsitätte väärin kaikki, sen vannon, herra tohtori Gilbert. Te olette kaikesta päättäen tutkinut ranskankieltä yhtä hyvistä lähteistä kuin lääketiedettä. Minun arvoisiani henkilöitä ei loukata, herra tohtori Gilbert, heitä vain väsytetään, siinä kaikki."
Gilbert kumarsi ja astui askeleen ovea kohden, eikä kuningatar huomannut hänen kasvoillaan pienintäkään vihan tai kärsimättömyyden ilmettä.
Kuningatar puolestaan polki raivoissaan jalkaansa. Hän hypähti kuin pidättääkseen Gilbertin.
Tämä ymmärsi tarkoituksen.
"Anteeksi", sanoi hän. "Se on totta, olenhan anteeksiantamattoman suuressa määrässä hairahtunut, sillä olenhan lääkärinä kutsuttu sairaan luokse. Antakaa anteeksi, madame. Ensi kerralla muistan kyllä tämän."
Ja hän palasi.
"Teidän majesteettinne", jatkoi hän, "näyttää olevan hyvin lähellä hermokohtausta. Rohkenenko pyytää olemaan antautumatta sen valtaan. Kohta ette voisi enää hillitä itseänne. Tänä hetkenä mahtaa valtimo olla tauonnut ja veri syöksynyt sydämeen. Teidän majesteettinne kärsii, teidän majesteettinne on tukehtumaisillaan, ja ehkä olisi viisainta kutsua tänne joku kamarineideistä."
Kuningatar käveli huoneessa ja istuutui uudelleen.
"Nimenne on Gilbert?" kysyi hän.
"On, Gilbert, madame."