Hän riensi kuningattaren edelle.
"Mitä aiotte tehdä minun huoneissani?" sanoi kuningatar tylysti; "ei teillä ole sinne mitään asiaa."
"Minun täytyy päästä sinne välttämättä", sanoi Charny, "ja olkaa rauhassa. Ellei minulla ole sinne todella asiaa, en viivy siellä kauan, jotta en läsnäolollani tuottaisi hänen majesteetilleen mielipahaa."
Kuningatar seurasi häntä. Verta oli lattialla; kuningatar näki sen. Kuningatar sulki silmänsä, ja etsiessään jonkun käsivartta tuekseen hän tarttui Charnyn käteen, astuen sitten muutaman askeleen silmät ummessa.
Äkkiä hän tunsi Charnyn koko ruumiin vapisevan.
"Mikä teidän on?" kysyi hän avaten silmänsä.
Sitten hän äkkiä kirkaisi:
"Ruumis! ruumis!"
"Teidän majesteettinne suo anteeksi, että irroitan käsivarteni", sanoi Charny. "Olen löytänyt sen, jota saavuin etsimään kuningattaren huoneesta, veljeni Georgesin ruumiin."
Se oli todellakin nuoren miehen ruumis, jonka hänen veljensä oli määrännyt kuolemaan kuningattaren puolesta. Hän oli täsmälleen totellut.