"Roisto!" sanoi täti Angélique. "Tässä hän vielä pilkkaa minua."
Pitou nousi.
"Täti", sanoi hän juhlallisesti, "aikomukseni ei ole jättää maksamatta. Minulla on rahaa. Jos tahdotte, jään tänne ruokavieraaksenne, mutta siinä tapauksessa tahdon itse määrätä ruokalistan."
"Konna!" huusi täti Angélique.
"Arvioikaamme annos neljäksi souksi. Olen siis teille velkaa neljä souta riisistä ja kaksi sonta leivästä. Yhteensä kuusi souta."
"Kuusi souta!" huusi täti. "Mutta siinähän oli riisiä yksinään kahdeksan soun edestä ja leipää kuuden soun edestä."
"Minä en olekaan laskenut mitään hintaa kukolle", sanoi Pitou, "sillä se on varmaankin otettu omasta kanatarhastanne. Se on vanha tuttavani; tunsin sen heti heltastaan."
"Hintansa silläkin on yhtäkaikki."
"Se oli yhdeksän vuoden vanha. Minä sen teille varastin emonsa siipien alta. Se oli silloin nyrkin kokoinen, ja te annoitte minulle selkään senvuoksi, etten samalla kertaa tuonut jyviä ruokkiaksenne sitä. Neiti Catherine antoi minulle jyviä. Se on minun omaisuuttani, ja minä söin siis omaani. Olihan minulla siihen oikeus."
Vihanvimmoissaan täti musersi vallankumouksellisen tomuksi katseillaan. Hän oli ihan käheä.