"En tiedä, neiti. Mutta hän sai tänä iltana Pariisista mustalla sinetillä suljetun kirjeen. Olen täällä odottanut jo kokonaisen tunnin."
Kello löi kymmenen Villers-Cotteretsin kirkontornissa, ja lyönnit kiitivät perätysten pronssisiivillään ilman halki.
Catherine katsoi ympärilleen.
"Tämä paikka on syrjäinen ja hämärä. Odotan täällä isäntäänne", sanoi Catherine.
Lakeija nousi hevosen selkään ja läksi täyttä laukkaa ajamaan.
Voiko Isidor tulla sellaiseen aikaan ilmoittaman muusta kuin onnettomuudesta? Rakkauskohtaus valitsee aina hymyilevämmät muodot.
Mutta eihän nyt ollut puhe siitä. Isidor pyysi saada tavata häntä yöllä mihin aikaan tahansa ja missä tahansa. Hän olisi odottanut Isidoria vaikka Villers-Cotteretsin hautuumaalla keskellä yötä.
Hän ei siis tahtonut edes ajatella; hän suuteli äitiään, sanoi hyvää yötä ja meni huoneeseensa muka nukkumaan.
Äiti ei epäillyt mitään, riisui yltään ja meni levolle.
Ja vaikka naisparka olisikin jotakin epäillyt, niin eihän hän voinut tehdä mitään, koska Catherine kerran oli määrätty emännäksi.