Tämä kiihoitti häntä juoksemaan kuin hirvi. Ja rakkaus oli hänelle sanonut Catherinen suun kautta: "Pelastakaa itsenne joutuin, rakas Pitou!" Ja Pitou oli karannut.
Nämä kaksi yllykettä saivat aikaan, että Pitou ei enää juossut, vaan hän lensi.
Jumala on todellakin suuri; Jumala on erehtymätön.
Pitoun pitkät koivet näyttivät rumilta ja paksut polvet peloittavilta tanssisalissa, mutta metsässä ne olivat hyödyllisiä silloin, kun pelko pullisti rintaa ja sydän sykähteli kolme kertaa sekunnissa!
Ei herra de Charny, jolla oli pienet jalat, kauniit polvet ja säännölliset pohkeet, olisi voinut juosta sillä tavalla.
Pitou muisti tarinan hirvestä, joka lähteen reunalla suri hoikkia koipiansa. Ja vaikka Pitoun otsassa ei ollutkaan sarvia, jotka hirvi on saanut hoikkien raajojensa hyvikkeeksi, soimasi hän itseään siitä, että oli halveksinut kinttujaan.
Pitou harppoi metsän halki, jättäen Cayollesin oikealle puolelleen ja Yvorsin vasemmalle, ja kääntyi joka tienhaarassa katsoakseen tai pikemmin kuunnellakseen, sillä pitkään aikaan hän ei enää ollut nähnyt mitään — takaa-ajajat kun tämän hirveän kyydin vaikutuksesta olivat jääneet jäljelle; hänhän oli heti alussa päässyt tuhannen askeleen päähän heistä, ja tämä välimatka yhä vain kasvoi.
Miksi olikaan Atlanta naimisissa! Pitou olisi juoksullaan ottanut osaa kilpailuun kukistaakseen Hippomeneen, eikä hänen olisi tarvinnut turvautua niinkuin tämän viekkaaseen keinoonsa käyttäen kolmea kultaomenaa.
Olemmehan kertoneet, että Pas-de-Loupin kätyreillä, jotka ilokseen olivat löytäneet etsimänsä aarteen, ei ollut pienintäkään halua ajaa Pitouta takaa. Mutta eihän Pitou sitä tiennyt.
Kun todellisuus ei häntä enää ajanut takaa, vainosi varjo.