XIII
KUNINGAS ON NIIN HYVÄ, KUNINGATAR ON NIIN HYVÄ
Nyt lukijamme sallikoot meidän selittää tärkeimmät valtiolliset tapahtumat, jotka olivat sattuneet sen jälkeen, kun viimeisessä julkaisussamme jätimme Ranskan hovin.
Ne, jotka tuntevat tämän aikakauden historian tai joita pelkkä historia kauhistuttaa, voivat sivuuttaa tämän luvun, sillä tätä seuraava jatkaa juuri sitä, mihin edellinen loppui. Tämä luku on ainoastaan niitä varten, jotka tahtovat tietää kaikki.
Vuoden tai parin ajan oli jotakin tuntematonta, ennenkuulumatonta, menneisyydestä saapuvaa ja tulevaisuuteen johtavaa ollut ilmassa. Se oli vallankumous.
Voltaire oli hetkiseksi toipunut kuolinkamppailussaan ja kohoten istualleen nähnyt tämän loistavan aamuruskon paistavan sen yön syvyyksissä, missä se vielä uinui.
Vallankumous, samoin kuin Kristuskin, jonka ajatuksen se oli omistanut, tuli tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Kun Anna Itävaltalainen tuli holhoojahallitsijaksi, sanoivat kardinaali de Retzin kertomuksen mukaan kaikki: Kuningatar on niin hyvä!
Kun eräänä päivänä madame de Pompadourin lääkäri Quesnoy, joka asui hoidokkinsa luona, näki Ludvig XV:n astuvan sisään, valtasi hänet kaiken syvän kunnioituksen syrjäyttävä tunne niin täydellisesti, että hän vapisi.
"Mikä teitä vaivaa?" kysyi häneltä madame de Housset.